Paltaniemen Hövelössä 6. heinäkuuta 1878 syntynyt Eino Armas Leopold Lönnbohm tuli myöhemmin tunnetuksi runoilija Eino Leinona. Häntä voidaan aiheellisesti pitää yhtenä Suomen merkittävimmistä lyyrikoista. Synnyinseutu Pal­taniemi merkitsi maisemineen hänelle hyvin paljon. Paltaniemellä asuessaan hän kolusi aluksi Hövelön lähitienoita, mm. Hövelönlahden pohjukassa olevaa Löttäpirttiä, jossa ylämaiden tervansoutajat yöpyivät tai kuluttivat myrskysäillä aikaansa tarinoita kertoen. Hövelön laiturista, josta hän käytti nimeä Sininen silta, muodostui nuoren Einon mielipaikka.

Myöhemmin poika kuljeskeli eri puolilla Paltaniemeä, mm. Kirkkoniemessä, jossa seudun poikien tapana oli keräillä Vanhaan hautausmaahan haudattujen vainajien luita, jotka törmien vyörymisen vuoksi nousivat rantalietteellä näkyville. 1880-luvulla Lönnbohmin vanhemmat veljekset suorittivat arkeologisia kaivauksia Hövelönlahden suussa sijaitsevalla Pikkusaarella. Isovihanaikaisten pääkallojen paljastuminen jäi voimakkaasti noin 7‑vuotiaan poikasen mieliin.

Kun Eino Leino varttui, sai hän veljiltään vanhan purren, jonka avulla nuorukainen pääsi liikkumaan vapaasti pitkin Paltaselän aallokkoja. Näillä retkillä varhais­kypsä Eino Leino tutustui myös rantakylien tyttölapsiin ja helskytteli heille rakkausruno­jaan.

Eino Leino päätti jo varhain seurata vanhemman veljensä Kasimirin jalanjälkiä ja ryhtyä runoilijaksi. Ensimmäiset merkittävät runonsa hän julkaisi jo koulupoikana. Leinon vuonna 1896 ilmestynyt esikoisteos Maaliskuun lauluja ilmentää päivän pojan optimistista ja heleätä lauleskelua, jonka kepeys syntyy osin rekilauluista omaksutuista rytmeistä. Useat hänen varhaiskauden runoistaan liittyvät hänen kotimaisemiinsa ja Oulujärveen. Kotiseutu Paltaniemi jäi voimakkaasti elämään Eino Leinon mieliin sen vuoksi, että hän jo varhain joutui lähtemään pois kotoaan käydäkseen koulua aluksi Oulussa ja myöhemmin Hämeenlinnassa. Poismuutto jäyti pojan kaihoisaa mieltä.

Miehuutensa tuotteliaimmat vuodet Eino Leino vietti Helsingissä. Hänen parhaan luomiskautensa alkuun sijoittuu vuonna 1903 ilmestynyt Helkavirsiä-runoelman 1. osa, jonka runoissa Leino osoittautuu viimeiseksi suureksi kalevalaiseksi laulajaksi ja samalla monipuoliseksi kalevalaisen runomuodon uudistajaksi. Eino Leino loi 3. heinäkuuta 1903 myös suomalaisen runouden helmen Nocturne-runon, joka monissa äänestyksissä on valittu Suomen kauneimmaksi.

Myöhemmän miehuuskauden kokoelmia, mm. vuonna 1908 ilmestynyttä Halla-runoelmaa, hallitsevat usein kuoleman, autiuden ja yksinäisyyden tunnot. Eino Leinon viimeiset runokokoelmat ovat luonteeltaan pessimistisiä ja huipentu­vat vuonna 1916 ilmestyneen Helkavirsien 2. sarjan kosmisiin ja panteistisiin legendoihin.

Leinon runouden erikoisuuksia lienee 1919 ilmestynyt lyyrinen kokoelma Juhana herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja. Monet hänen näytelmistään ovat perussävyltään romanttisia ja rakenteeltaan löyhiä. Merkittävimpiä, parhaiten ajan hammasta kestäneitä näytelmiä ovat trilogian muodostaneet Lalli(1907), Maunu Tawast (1908) ja Tuomas piispa (1909). Leinon laajaan kirjalliseen tuotan­toon kuuluu myös runsaasti nimimerkeillä Mikko Vilkastus, Teemu, Kanttori ja Sepeteus Päivälehdessä ja Helsingin Sanomissa vuosina 1899–1914 julkaistuja sarkastisia pakinoita, joissa hän piikitteli aikakauden ilmiöitä. Lisäksi hän kirjoitti useita romaaneja, kirjallisuushistorioita, lennokkaita esseitä ja käännöksiä (mm. Danten Jumalainen näytelmä), muistelmia, mm. Elämäni kuvakirja- muistelmateoksen ja miete‑ ja tunnustuskir­jan Alla kasvon Kaikkivallan (1917). Runoilija Eino Leino kuoli 1926.

Eino Leinon muiston vaaliminen

Eino Leino nousi uudelleen suosioon 1978, jolloin vietettiin hänen syntymänsä 100‑vuotisjuhlaa. Tuolloin sai suuren suosion näyttelijä Lasse Pöystin radiossa kesäluentana esittämä Elämäni kuvakirja –muistelmateos. Leinosta tehtiin noihin aikoihin myös näytelmäelokuva ja useita televisiodokumentteja. Oman lisänsä Lei­no‑renessanssiin toi näyttelijä Vesa‑Matti Loiri, jonka Leinon runojen tulkinnat ja säveltäjä Taisto Wesslinin sävellykset saivat suuren suosion. Runoilijan suosiosta kertoo myös se, että kirjailija Hannu Mäkelä voitti kymmenkunta vuotta sitten Finlandia-palkinnon Leinon elämää käsittelevällä romaanillaan Mestari. Hän julkaisi joku vuosi sitten myös uuden elämänkerran Leinosta. Runoilijan syntymäpäivästä 6. heinäkuuta on tullut Runon ja suven päivä, joka on nykyisin myös yleinen liputuspäivä.

Leinon perintöä vaalii valtakunnallisella tasolla vuonna 1947 perustettu Eino Leinon Seura, joka on vuodesta 1956 lähtien jakanut arvostetun Eino Leino -palkinnon. Kainuussa on toiminut vuodesta 1977 lähtien Kainuun Eino Leino -seura ry, joka on vaalinut runoilijan muistoa. Seuran puheenjohtajana toimii nykyisin opettaja Esko Piippo, joka kesällä 2008 julkaisi tuoreimman Eino Leinoa käsittelevän teoksen. Seura myy toimintansa rahoittamiseksi mm.paitoja, postikortteja, tulitikkuja, Leinon teoksia, kirjanmerkkejä ja videoita sekä Eino Leinoon liittyvää vanhaa kirjallisuutta. Kuluva vuosi on Eino Leinon juhlavuosi, sillä 6.7.2008 tuli kuluneeksi 130 vuotta runoilijan syntymästä.

Paltaniemellä toimii kesäisin vireästi myös Eino Leino -talo, jossa on pysyväisnäyttely runoilijan elämästä. Matkailuyrittäjä Kirsi Kilpeläisen johtama Kapsakka Ky. järjestää monenmoisia Eino Leino -aiheisia kiertoajeluja ja muita tapahtumia Eino Leino -talossa ja sen pihapiirissä. Kauniilla paikalla Oulujärven rannalla sijaitsevasta rakennuksesta on muodostunut kesäisin monien suosittujen runoiltojen tapahtumapaikka.

Eino Leino -aiheisia verkkosivuja

http://www.kainuuneinoleinoseura.fi

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2833/

http://www.helsinki.fi/historiallisethumanistit/leino_kult.html

http://www.nimikot.fi/nimikkoseurat/eino-leino/

Kirjalliset lähteet

Heikkinen Antero, Hallinto ja kulttuuri 1720-luvulta 1980-luvulle. Kainuun historia III. Kajaani 1986.

Heikkinen Reijo, Aavoja ja vaaroja. Eino Leino ja kotiseutu. Keuruu 2003.

Heikkinen Reijo, Korpitohtorin jalanjäljillä. Elias Lönnrot Kajaanin piirin ja linnan lääkärinä. Oulu 1985.

Heikkinen Reijo, Kulttuurin vainioilta ja korpisoilta. Kirjoituksia Kajaanin ja Kainuun kulttuurihistoriasta. Kajaani 1998.

Heikkinen Reijo – Jorma Komulainen, Elämyksiä, historiaa, nykyisyyttä. Helsinki 1999.

Kuvalähteet

Caiania-kokoelma. Kajaanin kaupunginkirjasto

Reijo Heikkisen kokoelma

Kajaanin opettajankoulutusyksikön kokoelma