Kajaanin Paltaniemellä sijaitseva Hövelö on ollut epäilemättä kulttuurihistoriallisesti merkittävimpiä rakennuksia koko Pohjois-Suomessa. Sen kurkihirren alla Elias Lönnrot viimeisteli Vanhaa Kalevalaansa loppuvuodesta 1834. Samaisen kurkihirren alla myös runoruhtinas Eino Leino päästi ensimmäisen parkaisunsa syntyessään 6. heinäkuuta 1878.
Nimi Hövelö kuulostaa nykyihmisestä hieman arvoitukselliselta. Nimen alkuperä voi olla mikä tahansa, mutta ensimmäisenä mieleen tulee ruotsin hövlig, joka tarkoittaa kohteliasta ja huomaavaista. Kainuussa tunnetaan myös siitä juontuva ja alkuperäistä merkitystä yhä kantava murremuoto höyli, kohtelias. Nimestä esitti oman tulkintansa myös talossa asunut taiteilija Kalevi Tuhkanen. Hänen mukaansa hövelö juontuu sanasta hövelikkö, joka tarkoittaa poimuilevaa maata, jonka välissä virtaa puro tai joki. Tämä tulkinta tuntuu hyvinkin sopivalta, ainakin lähitienoon maastomuotojen perusteella. Samaa mieltä oli myös Kainuun nimistön paras tuntija, edesmennyt suomen kielen professori Alpo Räisänen. Hövelö‑nimisiä paikkoja on muuallakin Kainuussa, mm. Suomussalmella.
Vanhan Hövelön rakentamisvuonna pidetään vuotta 1820, jolloin se oli Paltaniemellä vieläkin sijaitsevan Mattilan tilan torppa. Sen hankki omistukseensa silloinen Paltamon pitäjän kirkkoherra, jumaluusopin kunniatohtori Carl Fredrik Aejmelaeus vanhempi. Hänen kuolemansa jälkeen Paltamon uudeksi kirkkoherraksi tuli hänen poikansa jumaluusopin tohtori Carl Aejmelaeus nuorempi (1796–1870), joka luovutti Hövelön kolmelle naimattomalle sisarelleen, he kun eivät mahtuneet asumaan ahtaaksi käyneessä silloisessa Paltamon pappilassa. Kajaaniin tammikuussa 1833 asettunut piirilääkäri Elias Lönnrot osti Hövelön maaliskuun puolivälissä 1834 kirkkoherra Aejmelaeuksen leskeltä 500 ruplalla. Hövelön tilanhoitajaksi hän kutsui Etelä‑Suomesta veljensä Gabriel Martti Lönnrotin, joka ryhtyi kunnostamaan melko rapistunutta taloa. Tuohon aikaan torpan maa-ala oli pieni ja sen päärakennus käsitti vain pari pientä huonetta.
Jälkipolvet ovat pitkään kiistelleet siitä, missä Vanha Kalevala on syntynyt. Epäilemättä Hövelön rauhassa sen leveän pirtinpöydän ääressä, kaukana Kajaanin korttiköörin houkutuksista Elias Lönnrot riimitteli ja sommitteli useimmat Kalevalansa säkeet, vaikka hän viettikin tuohon aikaan varsin levotonta jalkapatikkamiehen elämää. Vähitellen pitkät, edestakaisin yli 20 kilometrin mittaiset työmatkat Kajaaniin kävivät piirilääkärille liian työläiksi, joten hän päätti myydä Hövelön torpan maineen tammikuun lopulla 1835 takaisin Aejmelaeusten suvulle 500 ruplalla eli samalla summalla, jolla hän oli sen aikaisemmin ostanut.
Kun rovasti Carl Aejmelaeus valittiin vuonna 1858 Pyhäjoen kirkkoherraksi, hän möi Hövelön seuraavana vuonna Liperistä Kajaaniin muuttaneelle Anders Lönnbohmille, joka oli nimitetty noihin aikoihin Oulun läänin varamaanmittariksi. Tarmokas Lönnbohm ryhtyi kunnostamaan torpan rakennuksia ja laajentamaan sen viljelyksiä. Hän osti läheisestä Mattilan tilasta lisää maata ja raivasi mittavien työmatkojensa lomassa lisää peltoa kasvavan perheensä tarpeisiin. Hövelössä oli suuren perheen käytössä lopulta kuusi huonetta ja keittiö. Sen lisäksi Lönnbohm rakensi vielä toisen talon, jossa myös asuttiin. Uuttera komissionimaanmittari Lönnbohm istutti myös Hövelöön johtavan kujan varteen koivurivistön, joka vieläkin on nähtävissä.
Hövelössä syntyi suurin osa Lönnbohm‑suvun lahjakkaasta lapsikatraasta, jonka nimekkäimpiä jäseniä ovat epäilemättä Armas Eino Leobold Lönnbohm, jonka me tunnemme paremmin runoilija Eino Leinona ja hänen runoilijaveljensä Kasimir Leino. Kulttuurihistoriallisen nosteensa Hövelö on saanut juuri Eino Leinon kirjallisen tuotannon kautta. Hänelle Hövelö ja sen lähiympäristö olivat hyvin rakkaita. Leino on kuvannut Hövelöä ja sen pihapiiriä Elämäni kuvakirja ‑muistelmateoksessaan näin:
”Talo lahden rannalla, korkeitten riippakoivujen suojassa, vastapäätä sankkaa kuusimetsää. Talossa kaksi puolta, jotka yhdessä pitkän aittarakennuksen ja sen edessä olevan nauris‑ ja hernemaan kanssa yläpihan muodostavat. Alapihan järven rannalla rajoittavat taas läävät, tallit, halko‑ ja vaunuvajat ynnä niiden päätepisteenä väenpirtti, pitkän matalan vanhanpuolen päätyä vastapäätä. Yläpihalta tie saunaan ja uimahuoneeseen. Alapihalta, puutarhan toiselta puolelta, pitkälle rantalaiturille, jonka kahden puolen veneet ja ymmyrkäiset venetelat. Uloimpana riihet, heinäladot, niityt, pellot ja jälleen syvä metsärinne. Tuossa talossa olen syntynyt siis! Tuon jo vanhuuttaan vaipuvan ja sammaloituvan alarakennuksen toisessa kapeassa päätykamarissa siis olen ensikerran nähnyt isäni Auringon lempeän, siunaavan silmänluonnin. Talo nukkuu vielä, mutta ei sen elämä enää. Tuolla kuuluu jo kukon kotkotus, täältä jo halli haukahtaa. Jostakin vastarannan viidakosta kalahtaa karjankello. Etäältä Oulujärveltä vaistoaa korvani kuin jonkin tukinhinaaja‑aluksen ähkyäänet.”
Hövelö oli Lönnbohmien aikana nousevan suomalaisen kulttuurin ja suomalaisuusaatteen vankimpia etappitaloja koko Kainuussa. Hövelöstä käsin monet uudistukset ja ajassa liikkuneet virtaukset levisivät Paltaniemelle ja sieltä eri puolille Kainuuta. Hövelön väki osallistui aktiivisesti seudun säätyläiselämään. Perheen esikoisen, kansakouluntarkastaja O. A. F. Lönnbohm (myöh. Mustonen) mukaan Hövelössä elämä oli varsin vilkasta kesälomien aikaan. Myös vuodenvaihteessa talossa riitti elämää, kun perheen Oulussa opiskelevat nuoret pelmahtivat kotiinsa ja Hövelö oli tuolloin Paltaniemen säätyläistenkin vilkkaan seuraelämän keskipisteenä:
”Meillä kokoonnuttiin Tapanina, jolloin oma lumireki puhdisti tiet ja pihat liiasta lumesta. Pimeän tullen loisti valo kaikista ikkunoista ja alkoi yksi hevonen toisensa perästä saapua. Jo aisankellosta tahi kulkusen äänestä tiedettiin, minkä talon väki oli liikkeellä. Jos arveltiin kyydittävän tarvitsevan apua, kiirehti renki lyhdyn kanssa vastaan panemaan hevosta kiinni, sillä 30–35 asteen pakkasessakin oli hevoset jätettävä ulos riviin aitaa vasten. Miehiset vieraat otti isä itse vastaan omassa eteisessä, naiset ja lapset äiti tahi täti Olga. Herrain puolella oli samovaari esillä ja laitettiin sinne totiprikkakin.”
Leinon vanhempien kuoltua Kaarlo (Kalle) Lönnbohm, joka seurasi isänsä jalanjälkiä maanmittarina, lunasti Hövelön tilan itselleen perikunnalta. Sairastelujensa vuoksi hän myi tilan 1922 maanviljelijä M. Haapalaiselle ja taiteilija Toivo Gideon Tuhkaselle, joka lunasti talon sitten vuonna 1927 kokonaan omaan käyttöönsä. Alttari- ja muotokuvamaalarina tunnetuksi tullut T. G. Tuhkanen maalasi Hövelössä lukuisia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita maalauksia, joihin hän ikuisti Oulujärveä ja sen maisemia ja suomalaisia merkkihenkilöitä. Vuosien saatossa vanha Hövelö kuitenkin rapistui, joten Tuhkaset joutuivat rakentamaan tilalle uudisrakennuksia.
Hövelön erityisasema Suomen kirjallisuushistoriassa huomattiin vasta 1950‑luvun alkupuolella, jolloin vietettiin runoilija Eino Leinon syntymän 75‑vuotisjuhlia. Taiteilija Kalevi Tuhkasen muisteluksen mukaan hän veti hevosella Hövelön vanhan navetan kivijalasta suurehkon paaden Hövelön talon kulmalle. Siihen kiinnitettiin sitten Eino Leinon muistolaatta. Muistokiven paljastuspuheen piti kirjailija Yrjö Kaijärvi. Myöhemmin vanha Hövelö alkoi olla jo melkoisen rapistunut, joten se purettiin. Ennen talon purkua Kalevi Tuhkanen suoritti omien sanojensa mukaan talossa tarkat mittaukset, jotta uusi Hövelö olisi voitu pystyttää tarvittaessa uudelleen.
Kesti kuitenkin varsin pitkään ennen kuin uudisrakennushanke toteutui. Viimein rakennusmestari Jorma Suomalainen laati taiteilija Tuhkasen mittausten perusteella tarkat piirustukset entisestä Hövelöstä. Niiden pohjalta uusi Hövelö sitten rakennettiin Sutelan maakapteenin virkatalon eteläpuolelle matkailukohteeksi. Tarkoituksena oli sijoittaa siihen vanhasta Hövelöstä kunnossa säilyneitä osia, mm. ovia, mutta vanhan Hövelön purkamisen aikana ne katosivat jonnekin. Niinpä uudisrakennukseen saatiin muistona vanhasta Hövelöstä vain yksi kuistin valkoinen tukipilari. Rakennus saatiin valmiiksi kesällä 1978, jolloin vietettiin Eino Leinon syntymän 100‑vuotismuistojuhlaa. Tasavallan presidentti Urho Kekkosen läsnä ollessa Eino Leino -taloksi nimetty rakennus otettiin juhlallisesti käyttöön Sana ja Sävel -tapahtuman yhteydessä. Kesällä 2003 paltaniemeläinen matkailuyrittäjä Kirsi Kilpeläinen ryhtyi kehittämään ja tehostamaan talon käyttöä. Vuosi sitten talo siirtyi Eino Leino- ja Elias Lönnrot -seurojen käyttöön. Se on kesäisin suosittu matkailukohde Paltaniemellä Eino Leinon ja Elias Lönnrotin kulttuuriperintöä vaalivine näyttelyineen.
Reijo Heikkinen