Kuukausien nimien taustoja

Vuodessa on 12 kuukautta, joilla jokaisella on oma nimi. Ne kyllä tunnemme, mutta harvapa tietää, mistä nuo nimet juontuvat. Vielä harvempi tietää englannin kielen kuukausien nimien alkuperän. Ohessa hieman nimitietoutta, jos siitä nyt mitään hyötyä on.

 

 

Tammikuu

Kalenterivuoden aloittava tammikuu on kaikille tuttu, mutta mistä sen nimi juontuu. Tammi on tarkoittanut alun perin napaa, akselia ja kovaa sydänpuuta. Aikoinaan jauhomyllyissä käytettiin keskiakselina kovaa tammea ja siitä kai nimi on sitten siirtynyt tarkoittamaan vuotuiskierrossa keskellä olevaa kuukautta. Tammikuusta on käytetty meillä myös nimeä ”sydänkuukausi”. Tammikuu on ollut meillä yleensä tasaista pakkaskautta, mistä sananparsikin todistaa: ”Tammi on tasasta, mutta kyllä se helminä heilahtaa.”

Romaanisissa ja germaanisissa kielissä kuukausien nimet tulevat voittopuolisesti latinasta ja kreikasta. Englanninkielinen January tulee latinan sanasta Ianuarius. Se oli Janus-jumalalle pyhitetty kuukausi. Janus oli kaksikasvoinen jumala, joka katsoi sekä taakse että eteenpäin. Tämä kuukausi on muuten nuorin kuukauden nimi muinaisessa Roomassa, sillä se otettiin käyttöön vasta 46 eaa. Caius Julius Caesarin tekemän kalenteriuudistuksen jälkeen. Tuolloin voimaan tuli ns. juliaaninen kalenteri, joka pisti vuoden kuukaudet aivan uusiin puihin.

 

 

Helmikuu

Helmikuun nimi tulee siitä, että helmikuussa puihin muodostuu pieniä jäähelmiä. Itä-Suomessa on sanottu, että helmikuussa ”Metsä on tilkassa”. Lännempänä on sanottu puolestaan, että ”Metsä on pyynsilmällä”. Pohjanmaalla on ollut sanonta, jossa mainitaan, että ”Mettä on jäähelmes”. Helmikuuta on meillä kutsuttu myös nimillä ”kaimalo”, ”kaimalkuu” tai ”helmekuu”. Kaimalo tarkoittaa samaa kuin kaima = samanniminen eli helmikuulla oli aluksi sama nimi kuin tammikuulla. Sitä kutsuttiinkin ennen ”pikkutammikuuksi”. Vastaavasti tammikuu oli ”isotammikuu”. Jos helmikuussa säät olivat liian lauhat, maaliskuussa riitti sitten kylmempää, kuten sananparsikin todistaa: ”Minkä helmikuu hellittää, sen maaliskuu maksaa.”

Englannin February juontuu latinan sanasta februa, joka tarkoitti muinaista roomalaisten sovinto- ja puhdistusjuhlaa 13. -15. helmikuuta.  Sana lienee tullut alun perin etruskeilta ja tarkoittaa pesemistä ja puhdistamista. Myöhemmin käsite liitettiin roomalaiseen Februus-jumalaan. Joidenkin etymologien mielestä termi liittyi kuumetta tarkoittavaan käsitteeseen febris. Kuumeessa ihminen hikoilee ja samalla ikään kuin puhdistuu.

 

 

Maaliskuu

Maaliskuu-nimen alkuperästä tutkijat kiistelevät. Mitä ilmeisimmin se viittaa sanaan maa. Maaliskuussa entisinä kunnon talvina maa paljastui eteläisessä Suomessa. Yleinen oli mm. sanonta ”Maaliskuu maan avaa” tai ”Maaliskuu maata näyttää, tiet tukkii, ojat täyttää.”  Oli myös sanonta, ”Jos ei maalis maata näytä, niin ei huhtikaan hummauta (= heitä pois)”. On myös arveltu, että maalis-sana tulee sanasta mahla. Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidetään kuitenkin juuri maa-sanaa maaliskuun lähtökohtana.

Englanninkielinen kuukauden nimi March (saksaksi Mätz) tulee latinan nimestä Martius, joka juontuu puolestaan roomalaisten sodanjumala Marsista. Hän oli myös maatalouden jumala. Maalikuussa Italiassa aloitettiin kynnöt ja muut maataloustyöt. Mars suojeli viljelyksiä hallalta, myrskyiltä ja muilta tuhoilta.  Roomalaiset aloittivat maaliskuussa tavallisesti sotatoimet vihollisia vastaan. Maaliskuun alussa punaisiin viittoihin sonnustautuneet Marsin papit esittivät sotatanssin huutaen Mars vigila! (Mars herää!).  Alun perin vanhassa roomalaisessa kalenterissa maaliskuu oli kalenterin ensimmäinen kuukausi, mutta juliaanisessa kalenteriuudistuksessa siitä tuli järjestyksessä vasta kolmas kuukausi.

 

 

Huhtikuu

Huhtikuu-nimi tulee sanasta huhta, joka tarkoitti aikoinaan havupuukaskea tai yleensä vain kaskea. Kaski kaadettiin ja usein poltettiinkin juuri huhtikuussa, jolloin metsä ei ollut liian kuiva ja tuli voitiin pitää kurissa eikä koko metsä palanut. Vanha kansa totesi, että ”Huhtikuu hummauttaa lumet” eli lumi sulaa nopeasti.

Englanninkielinen April tulee latinan sanasta aperire, joka tarkoittaa samaa kuin avata. Muinaiset roomalaiset antoivat tälle kuulle nimen Aprilis. Huhtikuussa muinaisessa Roomassa puiden silmut ja kukat avautuivat, ja siitä saatiin kuukaudelle nimi. Nimi voi tulla myös kreikan Afrodite-jumalattaresta (alun perin Aphros) tai myös etruskien jumalasta Aper (myös Aprus).

 

 

Toukokuu

Suomessa kasvukauden kuukausien nimet juontuvat maatalouden nimistöstä, mikä on aika harvinaista Euroopan lukuisten kielten joukossa. Useimmissa muissa kielissä kesäkuukausien nimet tulevat latinasta. Suomessa toukokuu on saanut nimensä keväisistä peltotöistä, joista on eri puolilla maata käytetty nimeä touko. Se on meillä myös miehen nimi, joskin aika harvinainen. Etelä-Suomessa on ollut sanonta ”Toukokuussa touot tehdään”. Kasvukausi on toukokuussa vielä alkuvaiheessa, josta sananparsi todistaa näin: ”Ei toukokuun ruohoilla ole koskaan lehmiä ruokittu.”

Englanninkielinen kuukauden nimi May tulee roomalaisesta Maius-jumalasta, joka tulee puolestaan kreikkalaisesta jumalattaresta nimeltä Maia. Roomalaisille hän oli Bona Dea (= Hyvä jumala), joka hoiteli hedelmällisyyden ja huolehti siitä, että saatiin satoa ja karja lisääntyi.  Roomalainen runoilija Ovidius tarjoaa nimen alkuperästä myös oman tulkintansa. Hänen mukaansa nimi tulee sanasta maiores, vanhemmat.  Ovidius puhunee potaskaa.

 

 

Kesäkuu

Suomen kesäkuu-nimi juontuu sanasta kesanto, jolla tarkoitettiin kesän ensimmäistä viljapellon kynnöstä. Alun perin meillä käytettiin kesän asemesta sanaa suvi, joka on kesän synonyymi ja hieman runollisempi kesää ilmaiseva sana. Kesäkuu-sanan paikalla käytettiinkin aikaisemmin ilmauksia suvikuu tai kesantokuu. Kesäkuussa myös lehmät voitiin laskea ulos, kuten sananparsi ”Kesä tulla kellittää, lehmät mehtään mellittää.” Vuoden 1705 almanakassa kesäkuusta todettiin: ”Suwesta. Se ihana ja lämmin Suwi, saa alcuns Auringon sisällekäydes ensimäisen Crapun gradin.”

Englanninkielinen nimi June juontuu Junius-jumalasta, josta käytettiin useimmiten nimeä Juno. Hän oli ylijumala Juppiterin puoliso ja hoiteli ”virkatöinään” avioliiton onneen liittyviä kysymyksiä ja toimi naisten suojelijana ja äitiyden jumalattarena.

 

 

Heinäkuu

Heinäkuun nimi liittyy myös maataloustöihin. Heinäkuussa niitetään heinät. Se on ollut perinteisesti sydänkesän kuukausi. Jossain päin Suomea sitä kutsuttiin myös ”poutakuukaudeksi”, koska silloin yleensä Venäjän aroilta tulevat kuumat heinäpoudat kovine ukkosineen. Heinänkorjuuaika oli maalaistaloissa kiireistä aikaa, mistä todistaa sananparsikin: ”Ensin on heinällä helinä, sitten rutu (=kiire) rukihilla.” Heinää oli tehtävä, olipa sää millainen hyvänsä, kuten sananparsikin todistaa: ”Ei se heinää tee, joka pilviä vahtaa.”

Englanninkielinen July tulee imperaattori Caius Julius Caesarista, joka toimeenpani kuuluisan juliaanisen kalenteriuudistuksen. Hänen miellyttämisekseen roomalaiset virkamiehet ryhtyivät käyttämään tästä kuukaudesta nimeä Iulius.

 

 

Elokuu

Suomen elokuu on puolestaan elon eli viljan korjuun kuukausi. Silloin viljat on leikattu talteen elohelteillä. Elonkorjuu oli tärkeä tapahtuma agraariyhteisössä. Silloin riitti työtä. Laiskotella ei saanut. Sananparsi toteaakin: ”Joka elon aikana makaa, se tulevan kesän aikana kerjää.” Mikael Agricola käytti elokuusta vielä nimiä mätä- tai kylvökuukausi.

Englanninkielinen kuukauden nimi August tulee Caesarin ottopojasta Octavianuksesta, joka kaappasi Roomassa vallan. Hänestä tuli ensimmäinen varsinainen keisari, jolle senaatti antoi kunnianimen Augustus = Kunnianarvoisa. Ennen juliaanisen kalenterin tuloa, roomalaiset käyttivät tuosta kuukaudesta nimeä Sixtilis eli 6.  (= kuudes) kuukausi.

 

 

Syyskuu

Suomen kielen syyskuun alkuperä on tietenkin sanassa syksy. Suomessa oli ennen yleinen sanonta ”Syksyä Uolevista, kevättä kynttilästä”. Uolevin ja Ollin päivä on 29.7., joten vanha kansa uskoi syksyn alkavan jo heinäkuun lopulla. Ollin päivää on vietetty Norjan kuningas Olavi Pyhän muistoksi. Hän kaatui taistelussa 29.7.1030.

Englanninkielen September juontuu puolestaan latinan järjestysnumero seitsemästä eli sanasta septem = seitsemäs. Nimi tarkoitti ennen juliaanista kalenteriuudistusta kyseisen kuukauden järjestysnumeroa.

 

 

Lokakuu

Lokakuu on meillä Suomessa ollut sateiden kuukausi. Silloin tiet ja pellot ovat olleet mudassa ja liejussa sekä loassa. Useimmissa eurooppalaisissa kielissä tätä kuukautta on kutsuttu latinalaispohjaisella termillä, mutta suomen kielessä nimi ollut perin kotoperäinen.

Englanninkielinen October juontuu latinan järjestysnumerosta october = kahdeksas.

 

 

Marraskuu

Meillä Suomessa tällä kuukaudella on perin kolkko tausta. Marras tarkoittaa kuollutta. ”Marraskuussa maa on martaana” eli kuolleena. Marras-termi on ikivanha indoeurooppalainen lainasana, joka latinassa on ollut muodossa mors. Suomessa marras-sanan iäksi on arvioitu yli 2000 vuotta. Marras on tarkoittanut myös kuolemaa enteilevää. Jos joku kalastaja sai tavattoman suuren kalansaaliin, hän sai ”marrassaaliin” ja joutui sitten pelkäämään henkensä puolesta. Jos sisäjärven kalastaja sai puolestaan suuren lohen pyydyksestään, se oli ”marraslohi”, joka piti nopeasti viskata takaisin järveen. Muuten kalastaja saattoi päästä hengestään.

Englanninkielinen November juontuu puolestaan latinan järjestysnumerosta november = yhdeksäs.

 

 

Joulukuu

Suomessa joulukuu-termi on aika nuori, sillä kuukauden nimeksi se tuli vasta 1600-luvulla. Sitä ennen joulukuusta käytettiin nimeä ”talvikuu”. Joulukuu-nimen taustalla on sana joulu, joka on vanha ruotsalainen lainasana. Ruotsalaisille joulu = juhla eli sana on tarkoittanut alun perin juhlaa.  Mikael Agricola käytti joulukuun tilalla vielä nimeä talvikuu.

Englanninkielinen December juontuu puolestaan latinan järjestysnumerosta december = kymmenes.

 

Lähteet

Castren Paavo – Leena Pietilä-Castren, Antiikin käsikirja. Keuruu 2006.

Meri Veijo, Sanojen synty. Jyväskylä 2002.

Oja Heikki, Aikakirja. Helsinki 2007.

Sananlaskut. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 346. Vaasa 1984.

Vanhan kansan sananlaskuviisaus. Suomalaisia elämänohjeita, kansanaforismeja, lentäviä lauseita ja kokkapuheita vuosilta 1544–1826. Koonnut ja järjestänyt Matti Kuusi. Juva 1991.

Whitrow G. J., Ajan historia. Ajankäsitykset esihistoriasta meidän päiviimme. Sino loco 1999.

Vilkuna Kustaa, Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisista talous- ja sääkalentereista enteineen. Keuruu 1997.

Reijo Heikkinen