Sydän on kaikille tuttu asia, vaikka varsin harvat ovat sen omin silmin nähneet. Se sykkii useimmiten tasaisesti ja huomaamattomasti rinnassamme. Puhetilaisuudessa kuulijoilla sydän lyö todennäköisesti rauhallisen verkkaisesti rinnassa, kun taas puhujan pumppu paukuttaa täysillä. Esiintymisen ammattilaiset, näyttelijät, sanovatkin, että sydän tulee esiintymiskrampissa kurkusta ulos.

Sydän on ihmisen moottori. Se on uskomaton työmyyrä, joka pysähtymättä jyskyttää vuorokaudet läpeensä, kierrättää vertamme, ravitsee solumme ja pitää meidät liikkeellä. Uhraamme sille valitettavasti suuremmin huomiota vain silloin, kun se alkaa oirehtia ja kipuilla. Sanakirjoissa sydän määritellään ”verta verenkiertoon pumppaavaksi lihaksikkaaksi noin 300 gramman painoiseksi elimeksi”. Tämä selitys on hyvin kalvakka ja tekninen, sillä sydämeen liittyy paljon muutakin.

 

Sydän eri kulttuureissa

Sydän esiintyy useimmissa kulttuureissa hyvin merkittävässä roolissa. Siihen liittyy runsaasti erilaisia symbolisia ja piilomerkityksiä. Muinaiset egyptiläiset arvostivat sydäntä yli kaiken. Koska he eivät tunteneet aivojen merkitystä, he uskoivat, että sydän hoiti myös aivojen tehtäviä. Heidän mukaansa sydämessä asui ihmisen järki, tahto ja tunteet. Viisauden kirjassaan he totesivat, että ”sydän tuntee kaiken”. He uskoivat, että kuolleita tuomittaessa heidän sydämensä punnittiin ikuisuuden herran Osiriksen edessä laittamalla vastakkaiseen vaakakuppiin höyhen, joka oli oikeudenmukaisuuden vertauskuva. Sydän merkitsi egyptiläisille siis jonkinlaista omantunnon vastinetta.

 

Juutalaisessa symboliikassa ja pyhissä kirjoituksissa sydämellä on ollut myös hyvin tärkeä merkitys. Jeremiaan kirjassa sydän mainitaan peräti 70 kertaa. Sydän on merkinnyt juutalaisille ihmisen sisintä. Sananlaskujen kirjassa todetaan: ”Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.” Myös Uudessa testamentissa sydämellä on suuri symbolinen merkitys. Efesolaiskirjeessä todetaan: ”Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte.”

Hindulaisuudessa sydän oli tärkeä elin, sillä se oli Brahmanin asuinsija ihmisessä. Islamilaisuudessa sydämen on uskottu olevan henkisyyden ja mietiskelyn keskeinen paikka. Keski-Amerikan atsteekeille sydän oli koko maailmaa liikuttava voima. Kun aurinko haihdutti voimansa öisellä matkallaan halki manalan, se sai voimansa takaisin, kun sille konkreettisesti uhrattiin sykkiviä sydämiä. Niiden avulla maailma pelastui.

Kreikkalaiset myös arvostivat sydäntä ja loivat siihen liittyvää symboliikkaa. He kutsuivat sydäntä termillä kardia, josta juontuu myös nykyisin käytettävä termi kardiologia eli sydäntautioppi. Roomalaiset käyttivät sydämestä kreikan kielestä johdettua cor-sanaa. Tiettävästi roomalaiset kirurgit jo tunsivat sydämen toimintaperiaatteita. Roomalaiset kun olivat sotilaskansaa ja heidän kirurginsa joutuivat usein paikkailemaan haavoittuneita sotilaita ja tyrehdyttämään taisteluissa saatujen haavojen verenvuotoja.

Keskiaikaisessa symboliikassa sydäntä hyödynnettiin ahkerasti. Siitä tuli romantisoinnin kohde: se oli ennen muuta ylitsepursuavien tunteiden sijaintipaikka. Keskiaikaisissa runoissa ja trubaduurilyriikassa rakkauden tuli poltti usein sydämen. Tuolta ajalta on peräisin nykyisinkin sydämestä käytettävä sydänkuva, joka on väriltään verenpunainen ja yläosaltaan aaltomainen, naisen rintojen yläosaa mukaileva. Keskiajalla sydän yhdistettiin sekä maalliseen että hengelliseen, mystis-taivaalliseen rakkauteen. Nuolen lävistämä sydän tarkoitti keskiaikaisessa symboliikassa paitsi rakkaudessa koettua pettymystä myös kirkkotaiteessa ihmisiä rakastavaa ja heidän vuokseen kärsivää Kristusta. Katoliseen uskoon kuului lukuisa joukko mm. Neitsyt Mariaan ja Jeesukseen liittyviä pyhän sydämen rituaaleja. Niillä on edelleen nykypäivän katolilaisuudessa tärkeä merkitys.

Sydämen symboliikkaa Suomessa

Meillä Suomessakin sydämeen on liittynyt runsaasti erilaisia symbolisia ja piilomerkityksiä. Etymologien mukaan suomen kielen sydän-sana on ikivanha, varmaan vuosituhansia vanha itämerensuomesta samojedinkieliin asti. Ilmeisesti se on vanha metsästäjien käyttämä termi saaliseläimen sydämestä. Tähän viittaa sekin, että suomen kielessä sydän-sana voi tarkoittaa ihmisen lisäksi mm. karhun, joutsenen tai vaikkapa kalan sydäntä.  Sanan varhaisin uralilainen alkumuoto lienee ollut sida tai süda. Vepsässä sana oli muodossa südam, vatjassa süa, virossa süda ja unkarissa sziv. Sana on tarkoittanut keskikohtaa, sisintä tai sisusta. Saamessa sydäntä tarkoittava sana on tarkoittanut myös prepositiota läpi tai kautta.

Tavalliselle suomalaiselle sana sydän merkitsee johdoksineen ja konnotaatioineen yleensä myönteisiä asioita. Se voi merkitä ihmisen luonteenomaista lempeyttä ja hyvyyttä, mikä ilmenee selvästi lauseissa: ”Hän oli helläsydäminen ihminen.” tai ”Hänellä oli vilpitön sydän.” tai ”Hän teki sen hyvästä sydämestä.” Ilmaisu ”Sanon sen käsi sydämellä.” tarkoittaa kielessämme samaa kuin rehellisesti. Sydämeen liittyvät ilmaukset voivat tarkoittaa lisäksi ihmisen syvimpiä tunteita, ajattelemista ja sisintä. Tämä ilmenee mm. lauseissa: ”Hän säilytti ensirakkauden muiston sydämessään.” tai ”Hän rakasti lapsiaan koko sydämestään.” tai ”Hän nauroi sydämensä kyllyydestä.”

 

Sanaa sydän on käytetty kielessämme myös mielen, sielun ja psyyken synonyyminä. Näin on esimerkiksi lauseissa: ”Sydämeni sykähti ilosta!” tai ”Sydämeni oli haljeta riemusta!”  Mutta, mutta, sanaan voi liittyä myös päinvastaisia tunteita, mikä ilmenee lauseissa: ”Sydän oli haljeta kauhusta!” tai ”Tekosi viiltää sydäntäni!” tai ”Hän on sydämetön ihminen.”

Sydän on liitetty runoudessa ennen muuta rakkauteen. Aikaisemmin uskottiin, että sydän oli tunteiden ja järjen keskus, mutta kun aivojen merkitys ymmärrettiin, järki siirtyi sydämestä aivoihin, mutta tunne jäi sydämeen. Tämä ilmenee nykyisinkin selvästi iskelmälyriikassa, jossa sydän on nimenomaan tunteiden keskipiste.

 

Lukuisat laulajat ovat todistaneet, kuinka sydän räytyy rakkaudesta, poika valloittaa tytön sydämen tai päinvastoin. Nykyisin tasa-arvon aikana juuri tyttö murskaa usein miehen sydämen. Iskelmälyriikassa sydämeen voidaan sijoittaa melkein mitä vain, kuten epätoivoa, kiihkoa, mielitekoja ja mustasukkaisuutta. Sanoittaja Vexi Salmi ja säveltäjä Kassu Halonen ovat laulaja Vesa-Matti Loirin kanssa tehneet rakastetussa joululaulussa sydämeen jopa joulun.

Sydän voi tarkoittaa kielessämme myös hyvin teknisiä asioita, kuten keskusta, ydintä tai olennaista osaa. Tämä ilmenee mm. lauseissa: ”Kaupungin sykkivä sydän.” tai ”Ydinreaktorin sydän kuumenee liikaa.” tai ”Kynttilän sydän palaa lepattaen.”

Suomen sydän-sana voi aiheuttaa jopa oikeinkirjoitusongelmia. Moni pähkäilee kirjoitetaanko sana sydämessä yhdellä vai kahdella m-kirjaimella. Tässä on hyvä muistaa vanha sääntö, jonka mukaan sydämessä on vain yksi ämmä. Jos miehellä on niitä siellä useampia, seuraa vääjäämättä ongelmia, kuten kaikki tiedämme.

Sydänsairaudet entisaikaan Suomessa

Miten sydän ja sydänsairaudet ovat näkyneet sitten sairauksiemme historiassa? Asiaa on vaikea tutkia, mutta lähteenä voidaan käyttää vanhoja sananlaskujamme. Meillä onkin säilynyt jonkin verran sairauksiin ja jopa sydänsairauksiin liittyviä sananlaskuja. Vuosina 1633–1705 elänyt pappismies Henrik Florinus kokosi sananlaskukokoelman, jonka hän julkaisi Turussa vuonna 1702 nimellä Wanhain Suomalaisten Tawaliset ja Suloiset Sananlascut, Mahdollisuden jälken monialda cootut ja nyt wastudest ahkerudella enätyt. Kokoelmassa on useita ikivanhoja terveyteen ja sairauksiin liittyviä sananlaskuja, kuten mm. sananlasku Jouten syönyt sairastaa, jossa on kiteytyneenä pitkä elämänviisaus ja jonka sanoman myös nykyajan lääketiede voi allekirjoittaa. Jos siis vain makaa ja syö, niin sairaaksihan siitä tulee.

Florinukselta on säilynyt myös sydänsairauksiin liittyvä varhainen sananlasku, jonka viimeaikainen lääketieteellinen tutkimus on voinut osoittaa selkeästi paikkansapitäväksi: ”Murhe sydämen särkeepi.” Myöhemmin tuo sananlasku esiintyy muodossa ”Särkeepi suru sydämen.” tai 1800-luvun arkkiveisuissa ”Suru särkeepi sydämet, murhe mieltä musteleepi.” Sama sananlasku esiintyy myös monisanaisemmassa muodossa ”Vaiva päätä vannehtiipi, suru särkeepi sydäntä, murhe mieltä musteleepi.”

Näissä sananlaskuissa luuraa vuosisataisiin kokemuksiin perustuvia tietoja erilaisista sairauksista ja oireyhtymistä, kuten niskaperäisestä päänsärystä, somaattisista oireista ja jopa kaksisuuntaisesta mielialaoireyhtymästä ja depressiosta. Viisautta on varmaan myös seuraavissa hieman kyynisissä sananlaskuissa, kuten ”Monta tapaa taudilla, mutta ei yhtään hyvää.” eli sairaus voi esiintyä hyvin monimuotoisena, mutta jokainen vaiva on potilaan näkökulmasta huono. Muinainen sanaseppo saattoi myös todeta purevan viiltävästi, että ”Kaksi sairaalla tapaa: joko kuolla tai parantua.” tai ”Ei surmaa jaloilla jätetä.”

Vanhoissa kuolinsyytilastoissa, joita papit virkansa puolesta pitivät, sydänsairaudet näyttävät kuolinsyinä olleen varsin harvinaisia. Ihmiset joutuivat entisaikaan tyytymään hyvin niukkaan ravintoon ja lihavuus oli harvinainen ilmiö. Nälkäkin oli tuttu vieras, ainakin Kainuun kulmakunnilla. Lisäksi ihmiset joutuivat raatamaan otsansa hiessä jokapäiväisen suuruksensa eteen. Näin sydäntaudit olivat vain ikäihmisten vaivoja. Osaltaan sydäntautien harvinaisuus lienee johtunut siitä, etteivät papit kyenneet kovin tarkasti diagnosoimaan niitä eivätkä selvittämään tarkoin kuolinsyitä. Ruumiinavauksia kun ei juuri tehty. Erilaiset rokot ja kulkutaudit kyllä kyettiin erottelemaan, mutta sisätaudit jäivät vain arvailujen varaan.

Mahdolliseen sydänsairauteen liittyvät kuolinsyyt ilmaistiin tilastoissa termeillä ”slag” tai ”halvaus” tai vain että vainaja oli kuollut vanhuuteen. Termin halvaus isä on muuten Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot, jonka kautta termi kotiutui lääketieteen sanastoomme. Lisäksi hän käytti sydämen aiheuttamista äkillisistä sairauksista termejä, halvu, lentotauti ja amputautiverikohtaus, joilla Lönnrot tarkoitti tarkemmin määrittelemätöntä halvausta. Nämä kolme jälkimmäistä termiä ovat jääneet sittemmin unholaan. Tarkemmat kuolinsyyt, joissa sydänsairaudet selvästi mainitaan latinankielisin termein, ilmaantuvat tilastoihin vasta 1900-luvun puolella.

Sydänsairauksista tulee kansantauti

Sydänsairaudet yleistyvät suomalaisessa taudinmäärityksessä vasta 1930-luvulta lähtien. Niiden aiheuttamaan yhteiskunnalliseen ongelmaan havahduttiin kuitenkin laajemmin vasta toisen maailmansodan jälkeen, jolloin Suomen kenttäarmeijan jermut palailivat siviilitöihin ja ryhtyivät maksamaan maallemme määrättyjä sotakorvauksia. Sota-aikana sotilaat oppivat yleisesti tupakoimaan ja sauhuttelivat ahkerasti töidensä lomassa. Monien työt olivat tuolloin vielä yleisesti raskaita savotoiden ja uittojen ryskätöitä, jotka vaativat vankat eväät. Metsurien ja tehdastyöläisten mielestä nälkä lähti vain läskisoosilla, lenkkimakkaralla, rasvaisella maidolla ja ruisleivällä, jonka päälle levitettiin paksulti voita. Rasvaiset ruuat ja tupakakanpoltto sekä itäsuomalainen geeniperimä lisäsivät huomattavasti Pohjois-Karjalan, Savon ja Kainuun sekä Lapin miesväestön sydäntautikuolleisuutta.

Sydänsairauksista tulikin 1950-luvulla merkittävä kansansairaus. Ensimmäisenä huolestuivat lääkärit, jotka päivittäin joutuivat tekemisiin sydän- ja verisuonitauteja sairastavien potilaiden kanssa. Ongelman laajuuteen havahtuivat myös sairastuneet.

Sydänyhdistyksiä perustetaan maahamme

Tällainen henkilö oli toimittaja Kullervo Heiskanen, joka päätti ryhtyä toimimaan sydän- ja verisuonitauteja vastaan yhdistystoiminnan avulla. Valtakunnallinen Sydänyhdistys perustettiin Helsingissä 24. helmikuuta 1955. Yhdistyksen toiminta haluttiin laajentaa koko maahan.

Perustamisstrategia oli useimmilla paikkakunnilla samanlainen: toimittaja Kullervo Heiskanen otti yhteyttä joihinkin paikkakunnan teollisuusjohtajiin ja huomattavimpiin lääkäreihin ja kutsui heidät alueyhdistyksen perustavaan kokoukseen. Vuosina 1956 ja 1957 maahamme perustettiin kaikkiaan 21 alueellista sydäntautiyhdistystä.  Niiden joukossa oli myös Kainuun Sydäntautiyhdistys.

Kainuu kuului noihin aikoihin maamme synkimpiin sydäntautialueisiin. Se oli Suomen heikoimmin kehittyneitä maakuntia, jossa maa- ja metsäteollisuus olivat vielä vallitsevia elinkeinoja. Kun kainuulaiset vielä ennen sotia kärsivät yleisesti nälästä ja kulkutaudeista, sodan jälkeen sydän- ja verenkiertotaudeista muodostui maakunnassa vakava ongelma. Yleinen asenne tuolloin oli, ettei raskaita metsätöitä eikä teollisuustöitä jaksanut kovin keveillä eväillä painaa. Rasvaa sitä olla piti.

Kamppailu sydäntauteja vastaan alkaa Kainuussa

Seuraukset näkyivät pian työväestön terveydentilassa: parhaassa työiässä olevat miehet sairastuivat yleisesti sydän- ja sepelvaltimotautiin ja äkillinen sydänkohtaus vei monet ennenaikaiseen hautaan. Jos Suomi keikkui tuolloin maailman sydäntautitilastojen kärjessä, niin Kainuu oli puolestaan maamme synkintä sydäntautiseutua.

Kainuun synkkään sydäntautitilanteeseen havahtui myös Kajaanin kaupunginlääkärinä vuodesta 1946 lähtien työskennellyt lääketieteen lisensiaatti Heikki Savolainen. Talvisodan aikana hän toimi pataljoonan lääkärinä ja lääkintäkomppanian päällikkölääkärinä ja jatkosodassa rykmentinlääkärinä ja kenttäsairaalan päällikkölääkärinä. Vuonna 1946 hänet valittiin Kajaanin kaupunginlääkäriksi. Kuten me kaikki tiedämme, Heikki Savolainen kunnostautui lääkärintyönsä ohessa myös olympiavoimistelijana. Hän osallistui viisiin olympialaisiin ja voitti yhteensä kaksi olympiakultaa, yhden hopean ja peräti kuusi pronssimitalia. Saavutus, johon ei ole yltänyt yksikään muu suomalainen. Helsingin olympialaisissa hän vannoi urheilijoiden puolesta olympiavalan ja voitti vielä 44‑vuotiaana voimistelussa joukkuepronssia! Hänen urheilumeriitteihinsä kuuluu myös kaksi maailmanmestaruutta ja peräti 29 Suomen mestaruutta. Tänä syksynä Kajaanissa on näyttävästi juhlittu hänen syntymänsä 100-vuotisjuhlaa muistopatsaan paljastuksineen.

Savolainen joutui lähes ainoana lääkärinä vastaamaan noin 9 000 kaupunkilaisen terveydenhuollosta 1940-luvun lopulla. Kaupunginlääkärin työnsä ohella hän hoiti lääkärintointa myös Kajaanin yleisessä sairaalassa ja toimi lisäksi Kajaanin seminaarin lääkärinä. Hän teki pitkää päivää ja hoiti potilaitaan yömyöhään. Hoitotyössään hän korosti terveiden elämäntapojen merkitystä. Muuan maalaisemäntä totesikin: ”Kyllä se Savolainen oli hyvä leäkari. Van oli se kitsas antamaan leäkkeitä. Hiihttämään voan patisti.”

Heikki Savolainen oli myös keskeisesti puuhaamassa Kainuuseen omaa sydäntautiyhdistystä. Aloite Kainuun yhdistyksen perustamisesta tuli pääkaupunkiseudulta.  Tiettävästi Kullervo Heiskanen otti yhteyttä Heikki Savolaiseen ja muutamiin Kainuun huomattavimpiin teollisuus- ja kulttuurielämän edustajiin sydäntautiyhdistyksen perustamiseksi. Kokouskutsussa kerrottiin, kuinka sydän- ja verisuonisairauksista oli muodostunut merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, sillä Suomessa noita tauteja sairasti noin 200 000 ihmistä. Lisäksi maan kaikista kuolleista noin 45,7 prosenttia menehtyi sydänsairauksiin.

Kajaanin Seurahuoneen kabinettiin kokoontui 22. tammikuuta 1957 runsaslukuinen joukko sydänsairauksista kiinnostuneita kainuulaisia. Kaupunginlääkäri Heikki Savolainen avasi kokouksen. Alustuksessaan hän totesi, että valistustyö ja sydäntauteja koskevan tieteellisen työn tukeminen oli tärkeää myös Kainuussa.

Perustavan kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kajaanin seminaarin silloinen johtaja Paul Sonny ja sihteeriksi kaupunginlääkäri Heikki Savolainen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin ekonomi Reino Kettunen ja konttorinjohtaja Armas Vänttinen. Kokouksessa valittiin piirihallituksen puheenjohtajaksi edellä mainittu konttorinjohtaja Armas Vänttinen ja jäseniksi ekonomi Reino Kettunen, raatimies Eino Kokkonen, tri U. Litonius Ristijärveltä, kauppias Herman Moilanen Suomussalmelta, hammaslääkäri Kaarin Pelkonen, toiminnanjohtaja M. Sairanen ja seminaarinjohtaja Paul Sonny. Tilintarkastajiksi valittiin pankinjohtaja J. Salemaa, Veikko Perttunen ja heidän varamiehikseen pankinjohtaja A. Palviainen ja katsastusmies Tauno Salmi.

Kokouksen jälkeen Heikki Savolainen esitelmöi verisuonten kalkkeutumisesta, mihin hän törmäsi jokapäiväisessä työssään yhä useammin. Tilaisuuteen oli saapunut myös Sydäntautiliiton tiedotussihteeri, toimittaja Kullervo Heiskanen, joka kertoi läsnäolijoille liiton toiminnasta.

Heikki Savolainen oli Kainuun Sydäntautiyhdistyksen alkuvuosien primus motor, joka hoiti yhdistyksen monia juoksevia asioita lukuisten toimiensa ohella. Varsinaiseen kenttätyöhön Kainuun pitäjissä ylityöllistetyllä tohtori Savolaisella ei ollut mahdollisuuksia. Tilanne parani huomattavasti vuonna 1960, jolloin Kainuun Sydäntautiyhdistykselle palkattiin piirisihteeriksi majuri evp. Ake Väänänen. Puheenjohtajana toiminut johtaja Armas Vänttinen siirtyi toiselle paikkakunnalle vuonna 1960, jolloin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kajaani Oy:n toimitusjohtaja dipl. insinööri Paavo Kivi.

Vuonna 1963 yhdistyksen jäsenmäärä kohosi jo 851:een. Kajaanin ja Kajaanin maalaiskunnan yhteinen jäsenmäärä oli 307. Hyrynsalmella jäseniä oli tuolloin 23, Kuhmossa 57, Vuolijoella ja Otanmäellä 64, Paltamossa 68, Puolangalla 94, Ristijärvellä 41, Sotkamossa 41, Suomussalmella ja Ämmänsaaressa 82 ja Vaalassa 63. Lisäksi yhdistykseen kuului seitsemän maakunnan ulkopuolella asuvaa henkilöä. Sydäntautiyhdistys järjesti eri puolilla maakuntaa valistustilaisuuksia sydäntaudeista ja niiden hoidosta.

Yhdistyksellä oli neuvontatoimisto Kajaanissa Seminaarinkatu 5:ssä. Siellä kävi jatkuvasti asiakkaita Kajaanista ja sen lähialueilta. Sydäntautiin sairastuneet saivat työkyvyttömyys- ja sairauseläkettä koskevia tietoja ja uutta ammatinvalintaa koskevia neuvoja. Yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa esitelmöivät usein tohtorit Heikki Savolainen ja Kajaanin yleisen sairaalan ylilääkäri Juhani Apajalahti.

Yhdistyksen toimintaa tukivat aktiivisesti paikalliset liikeyritykset, ennen muuta seutukunnan suurin teollisuuslaitos Kajaani Oy, jonka toimitusjohtajat dipl. insinööri Paavo Kivi ja dipl. insinööri Mikko Tähtinen toimivat ahkerasti yhdistyksen hyväksi. Heidän tukensa edisti huomattavasti yhdistyksen pyrkimyksiä. Paavo Kivi oli yhdistyksen puheenjohtajana vuoteen 1967, jolloin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Mikko Tähtinen. Noihin aikoihin yhdistyksen jäsenmäärä kohosi jo yli tuhannen.

 

 

Sydänsairauksien taustaa

Työsarkaa yhdistyksellä riitti, sillä kaikesta valistuksesta huolimatta sydän‑ ja verisuonisairaudet lisääntyivät elintason kohotessa. Kainuulaiset eivät pihtailleet voin kanssa, vaan levittivät sitä tuhdisti leivälleen. Voin kulutus oli noihin aikoihin muutenkin runsasta, sillä suomalaiset popsivat sitä keskimäärin lähes 19 kiloa vuodessa asukasta kohden. Kainuussa kulutus oli sitäkin suurempaa. Varsinkin savotoilla uurastavat metsurit söivät tanakasti ja antoivat piutpaut kaiken sortin rehuil­le. Ruokajuomana siemailtiin maitoa, jonka rasvaprosentti oli jopa 4,5. Tällaista maitoa kulutettiin huippuvuonna 1962 yli 300 litraa asukasta kohden. Ja kun liikuntakin oli kovin yksipuolista ja tupakkaa paloi parin askin päivävauhtia.

Tuolloin jopa yli 60 prosenttia aikuisista miehistä tupakoi. Ei siis ihme, jos maakunnan sydäntautitilanne paheni. Juuri noihin aikoihin itä-länsitutkimuksessa tunnistettiin kolme sepelvaltimotaudille altistavaa vaaratekijää: korkea kolesterolipitoisuus, korkea verenpaine ja tupakointi. Näin Kainuu kuului Pohjois-Karjalan ohella synkimpiin sydäntautialueisiin maassamme.

Sydäntautipotilaiden hoito

Vuonna 1969 avattiin Kainuun keskussairaala, jonka odotettiin ratkaisevasti parantavan maakunnan vaikeaa lääkäripulaa ja sairaanhoidon tasoa. Uudesta sairaalasta tulikin sydänsairauksien keskeinen hoitopaikka. Siellä tarkkailtiin potilaiden veren kolesterolipitoisuuksia ja kohonnutta verenpainetta. Lisäksi siellä pyrittiin vähentämään kainuulaisten tupakointia ja liikalihavuutta ravintovalistuksella. 1970-luvun alussa keskussairaalassa ja Sotkamon aloitettiin potilaiden kuntoutus.

Kuten tiedätään, lääkärit tutkivat sydänpotilaita stetoskoopin avulla. Kuuntelun jälkeen he laativat lausuntonsa potilaidensa sydämestä. Kiireisille lääkäreille voi tietenkin sattua kaikenlaisia kommelluksia saneluissaan. Muuan keskussairaalan kiireinen kesälääkäri saneli liki 80-vuotiaan kuhmolaisisännän sydämestä 1980-luvulla näin: ”Tutkittava oli tällä kertaa asiallinen ja orientoitunut. Painoa 105 kiloa ja pituutta 170 kilometriä. Potilaan lopetettua tupakoinnin hänen hajunsa on palannut. Rytmihäiriöt istuvat rauhoittuessa. Hoidetaan aluksi sydämen vajaatoiminta puolikuntoon.”

Vaikeimmat sairaustapaukset jouduttiin hoitamaan Oulussa yliopistollisessa keskussairaalassa. Hoitomuotoina ovat olleet sepelvaltimoiden ohitusleikkaukset ja pallolaajennukset. Vuonna 1993 sepelvaltion pallolaajennus tehtiin 13 kainuulaiselle. Vuonna 2005 sepelvaltimon varjoainekuvaus tehtiin noin 340:lle ja pallolaajennus 136 kainuulaiselle. Kainuulaisten sydänpotilaiden hoito tehostui Kainuun keskussairaalassa huomattavasti vuoden 2005 lopulla, jolloin sairaalassa aloitettiin sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset ja pallolaajennukset. Tänään sydänpotilaiden ei tarvitse matkustaa liki 200 kilometrin päähän Ouluun.

 

Kainuun Sydäntautiyhdistyksen toimintaa

Kainuun Sydäntautiyhdistys on vuosikymmenten aikana järjestänyt eri puolilla maakuntaa satoja tupailtoja ja valistustilaisuuksia, joissa alan parhaat suomalaiset asiantuntijat ovat kertoneet sydän- ja verenkiertosairauksista ja niiden hoidosta. Se on näyttänyt alan opetusfilmejä kymmenille tuhansille katsojille ja lähettänyt paikallislehtiin lukemattomia sydän- ja verisuonitauteja käsitteleviä artikkeleita. Se on käyttänyt myös maakunta- ja paikallisradioita valituksen kanavina. Se on jakanut myös valtakunnallisen liiton julkaisemaa Sydän-lehteä ja muita lehtiä valistustilaisuuksien yhteydessä.

Yhdistyksen tueksi perustettiin jo varhaisvuosina naistoimikunta, joka vuosikymmenten aikana on järjestänyt mm. ompeluiltoja ja myyjäisiä varojen keräämiseksi. Tehokkaita varojen keruumuotoja ovat olleet joulukorttien myynti ja arpajaiset sekä Sydänsäätiön adressit. Yhdistyksen lääketieteellisinä asiantuntijoina ovat toimineet varhaisvuosina Kajaanin kaupunginlääkäri Heikki Savolainen ja Kainuun keskussairaalan ylilääkäri Juhani Apajalahti, ja myöhemmin Kainuun keskussairaalan ylilääkärit Seppo Kemilä ja Tapio Kääriäinen sekä Jukka Juvonen, jotka ovat esitelmöineet lukemattomissa valistustilaisuuksissa sydänsairauksista ja niiden ehkäisystä.

Yhdistyksen keskeinen toimintamuoto on ollut myös jäsenmäärän kartuttaminen, koska siten valitustoiminta on tavoittanut kaikkein parhaiten sydänsairaat. Vuosien saatossa yhdistyksen jäsenmäärä on tasaisesti kasvanut, joskin joinakin vuosina on ollut pieniä notkahduksia. 1970-luvulla yhdistyksen jäsenmäärä oli alun toista tuhatta. Nopeimmin jäsenistö kasvoi vuonna 1973, jolloin yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi peräti 52 prosentilla ja jäseniä oli tuolloin kaikkiaan 1760. Minään muuna vuonna ei ole ylletty vastaavanlaiseen kasvuun. Kainuun Sydänyhdistys ry:n jäsenmäärän voimakas kasvu ei ollut kuitenkaan paikallinen ilmiö, sillä koko valtakunnassa sydänyhdistysten jäsenmäärät vahvistuivat. Tuolloin tehtiin valtakunnallinen organisaatiouudistus, jonka tavoitteena oli tehdä Sydäntautiliitosta suuri kansallinen järjestö. Useimmista kuntayhdistyksistä muodostettiin noina vuosina sydäntautipiirejä. Samoin paikallisyhdistyksiä perustettiin ja niihin hankittiin ahkerasti uusia jäseniä.

Vuonna 1978 Kainuun Sydänyhdistyksen jäsenmäärä nousi jo yli 1800:n. Vuonna 1988 jäsenmäärä kohosi jo 2183:een. Nykyisin yhdistyksen jäsenmäärä on noin 1800. Toiminnanjohtajina ja käytännön työn organisoijina yhdistyksessä ovat ahkeroineet mm. Ake Väänänen, Toivo Korhonen, Leo Saarenheimo, Risto Viljamaa, Juhani Hautala ja Erja Hurskainen.

Sydän- ja sepelvaltimosairaudet eivät ole vuosikymmenten valistustyöstä huolimatta kadonneet. Edelleen nämä sairaudet heikentävät kainuulaisten terveyttä ja niittävät ihmisiä ennen aikaiseen hautaan. Vaikka sydän- ja sepelvaltimotautien aiheuttamia ongelmia ei ole saatu vielä ratkaistua, tänä päivänä Kainuun tilanne on huomattavasti paremmalla tolalla kuin vuonna 1957, jolloin sydäntaudit niittivät kolkkoa satoaan näillä kulmakunnilla lähes esteettä. Kainuun ja koko Suomen asema kansainvälisessä vertailussa on selvästi kohentunut. Tänään EU:n jäsenmaissa noin 40 prosenttia asukkaista kuolee tilastojen mukaan sydän- ja verenkiertosairauksiin. EU:n laajan tutkimuksen mukaan syynä ovat elintavat, liian rasvainen ravinto, tupakointi ja liikunnan vähäisyydestä johtuva lihavuus. Oman lisänsä tuo myös ihmisten geeniperimä, joka Itä- ja Pohjois-Suomessa lisää sairastuvuusriskiä.

Kainuun Sydänyhdistys on merkittävästi Kainuun sydänsairauksien ennalta ehkäisyyn, sydäntautipotilaiden hoidon kehittymiseen ja väestön yleisen terveysvalistuksen parantumiseen. Yhdistyksen työn ansiosta tuhannet kainuulaiset ovat pienentäneet merkittävästi riskiään sairastua ennen aikaisesti sydän- ja verenkiertosairauksiin. Tästä työstä Kainuun Sydänyhdistys ry ansaitsee kaikkien kainuulaisten lämpimät kiitokset Eino Leinon sanoin, joissa sydän runollisesti pilkahtaa:

”Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.  En ma iloitse, en sure huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen, niistä sydämeni laulun teen.”

Reijo Heikkinen