Suora pikitie vie Hyrynsalmelle. Kuva: RH

 

 

J. A. Heikkinen, isänmaanystävä ja itsenäisyysmies

140 vuotta J. A. Heikkisen syntymästä

 

erkittävimpiä hyrynsalmelaisia ja epäilemättä myös kainuulaisia 1900-luvun alkupuolella on maanviljelijä, kauppias, poromies ja kansanedustaja Juho Alfred Heikkinen, joka tunnetaan paremmin nimellä Hallan Ukko. Tämä Kainuun erä­maiden sitkeä monitoimimies on jättänyt pysyvät jäljet Hyrynsalmen ja Kainuun historiaan. Hänen vaiheensa tunnetaan varsin hyvin myös muualla Suomessa jääkäriliikkeeseen kohdistuneen historiantutkimuksen ansiosta. Esityk­seni pohjautuu mm. Arvo Kokon, Matti Lauerman, Jorma Keräsen ja Oiva Tur­peisen sekä Antero Heikkisen Hallan Ukkoa koskeviin tutkimuksiin.

 

Hallan Ukko syntyi 20. heinäkuuta 1863. Hänen isänsä oli kainuulaissyntyinen seppämestari Johan Heikkinen ja hänen äitinsä Paltamon rovastin Carl Fredrik Aejmelaeuksen kasvattitytär Anna Aejmelaeus. Nuoripari asui avioiduttuaan jonkin aikaa Oulussa. Myöhemmin perhe muutti Kainuuseen isän töiden vuoksi. Juho kävi aluksi Kajaanin kaksiluokkaisen alkeiskoulun vuosina 1873 - 1875 ja siirtyi syksyllä 1875 Oulun lyseoon. Koulunkäynti ei poikaa vuonna 1880 enää kuitenkaan kiinnostanut ja hän jätti koulunsa kesken kuudennella luokalla. Nuo­rukainen palasi Kainuuseen 1881 kauppias C. G. Berghin palvelukseen Hyrynsal­men sivuliikkeen hoitajaksi.

 

Koska J. A. Heikkisen koulunkäynti oli jäänyt kesken, nuorella miehellä oli val­tava tarve näyttää käytännölliset kykynsä. Hän välitti ahkerasti Hyrynsalmelta tervaa ja turkiksia Kajaaniin ja ryhtyi toimimaan sen ohessa myös pitäjänkirjuri­na, taitava pännämies kun oli. Hyrynsalmella hän tapasi myös tulevan vaimonsa Elisabeth eli Lici Sundin, joka oli oululaisen merikapteenin tytär. Lici Sund toimi pitäjässä opettajattarena. Nuorenparin häitä vietettiin elokuussa 1885. Kun per­heeseen syntyi lapsia, Juho päätti kokeilla omia siipiään ja sanoutui irti Berghin palveluksesta vuonna 1890 ja perusti oman puodin.

 

Hyrynsalmen kunnankirjurina toimiessaan hän järjesti vaivalloisesti kunnan epäjärjestyksessä olleet paperit ja toimi ajoittain myös kuntakokouksen esimie­henä mm. vuonna 1888, jolloin Hyrynsalmella valittiin ehdokasta säätyval­tiopäiville. J. A. Heikkinen asettui kannattamaan eri ehdokasta kuin pitäjän silloi­nen mahtimies, nimismies Stålhlberg. Kädenvääntö päättyi siihen, että Heikkisen ehdokas talokas Lauri Keränen Ristijärveltä valittiin. Silloin vallinnut kiivas kielikiista oli skismassa vedenjakajana. Ståhlberg oli kiivas svekomaani ja Heik­kinen oli yhtä kiivas suomenmielinen. Noihin aikoihin hänellä oli niin runsaasti erilaisia kunnan luottamustehtäviä, joten kunnankirjurin työt hoiti käytännössä hänen vaimonsa Lici. Vuonna 1892 J. A. Heikkinen luopui kirjurin työstä lopul­lisesti ja keskittyi aikaisempaa enemmän omaan yritystoimintaansa.

 

 

Hallan Ukko oli 1900-luvun alkupuolen huomattavin itsenäisyysmies Kainuussa.

Yksityiskohta Hallan Ukon muistomerkistä. Kuva: R.H.

 

Kaupan ohella hän ryhtyi kehittämään poronhoitoa, johon Hyrynsalmella näytti olevan erinomaiset mahdollisuudet. Myös terva kiinnosti miestä. Hän selvitteli sen erilaisia käyttömahdollisuuksia. Heikkinen vuokrasi Metsähallitukselta Pihkala-nimisen tilan, jonne hän perusti tervatehtaan ja oman kauppansa. 1890-luvun alussa Hyrynsalmella kuten muuallakin Kainuussa koettiin pahoja katoja, joiden seurauksena tilojen hinnat romahtivat. Niinpä Heikkinen pääsi tekemään tilakauppoja ja hankki omistukseensa Pöytävaaran ja Hallan tilat. Vuonna 1892 hän osti Aatu Mularilta Hallan kantatilan. Kaikki näytti sujuvan nuoren isännän nuottien mukaan, mutta sitten alkoivat vastoinkäymiset. Vuonna 1893 Pihkalan tilalla sijainnut tervatehdas paloi ja seuraavana vuonna punainen kukko vieraili tilalla uudestaan ja samalla paloi myös talo ja irtain omaisuus. Vakuutuksia ei ollut, joten Heikkisen oli muutettava velkakuorma niskassaan perheineen tämän jälkeen Hallaan. Oli vuosi 1894.

 

Hallan tilalla oli Kainuun silloiset olot huomioiden hyvin suuri pirtti, johon hän asettui asumaan. Muutolla oli kauaskantoiset vaikutukset sekä hänen omaan elämäänsä että Kainuun historiaan. Hallaan muutto ei parantanut kuitenkaan J. A. Heikkisen taloudellista tilannetta, sillä maan tuotto ei muodostunut sellaiseksi kuin hän oli suunnitellut: katovuodet seurasivat toistaan ja vuoden 1902 kato, joka oli pahin sitten vuoden 1892, vei hänet uudestaan ahdinkoon. Heikkisen oli myytävä sekä Hallan että Pöytävaaran tilat velkojensa vuoksi oululaiselle terva­kauppiaalle Isak Ravanderille. Heikkinen sai kuitenkin jäädä Hallaan vuokramie­heksi. Myöhemmin tila siirtyi oululaisen Bergbohmin kauppahuoneen ja vuonna 1914 Uleå-yhtiön omistukseen.

 

 

Hallan tilan vanha aitta. Kuva: R.H.

 

Huolimatta taloudellisesta ahdingostaan Heikkinen kunnostautui tomerana moni­toimimiehenä, jonka kannanottoja kuunneltiin myös ympäristöpitäjissä. Hänen kannanottojaan leimasi jo varhaisvuosista lähtien tiukka suomenmielisyys. Roh­keasti hän vaati suomenkielisen maalaisrahvaan oikeuksien puolustamista ”vii­kinkiherrain kommervenkkejä vastaan”. Heikkinen ajoi myös taloudellisia refor­meja, mikä johtui luonnollisesti hänen kauppiastaustastaan.

 

Kun Heikkisen toimintaa on jälkeenpäin muisteltu, on tavallisesti huomioitu vain hänen poliitikon ja itsenäisyysmiehen rooliinsa. Tällöin on kuitenkin unohdettu hänen merkittävä vaikutuksensa Ylä-Kainuun talouselämään. Hallan Ukon ar­vonimen J. A. Heikkinen sai ennen muuta toiminnastaan Hyrynsalmen poroelin­keinon elvyttäjänä ja Hallan poropäivien käynnistäjänä.

 

 

Heikkisten sukuseuran jäseniä Hallan pihalla 17.8.2003. Kuva: R.H.

 

 

 

Muutamassa vuodessa tästä elinkeinosta kehittyi merkittävä toimeentulon lähde ennen muuta Ylä-Kainuussa. Heikkinen huomasi porojen taloudellisen merkityk­sen jo 1800-luvun lopulla käyttäessään niitä vetojuhtina tervankuljetuksessa. Tervankuljetushan keskittyi tuolloin tavallisesti kesäkuukausille, jolloin vesitiet olivat sulia. J. A. Heikkinen huomasi, että myös talvikuukausina tervaa saattoi kuljettaa myyntiin. Tervasta sai talvella usein suuremman voiton kuin kesällä, jolloin tervaa oli runsaasti tarjolla.

 

Poroelinkeinon ympärille kehittyi 1910-luvulla Hallan poropäivät, joiden keskuk­sena oli Hallan tila. Poropäivien yhteydessä poromiehet tapasivat toisiaan. Päivi­en värikkäästä tunnelmasta kiinnostui myös korpikirjailija Ilmari Kianto, joka oli niiden monivuotinen vieras. Kianto kuului Hallan Ukon sydänystäviin Ukon viime vuosiin asti. Kianto kuvaili poropäivien tunnelmia vuonna 1912 näin:

 

”Poropäivät ovat päättyneet. Mutta muisto elää ja sen muisto on hyvinkin hu­painen, valtava ja miellyttävä. Moisilla porojuhlilla on suurempi merkitys kuin moni arvaa! Ne ovat luontaiset meidän olosuhteillamme, ne eivät vaikuta aino­astaan ulkonaisten muotojen kehityksen vaan kasvattavat sisäisiäkin elementte­jä.”

 

Taloudellisesti merkittävä oli myös Hallan Ukon tärpätti- ja tervatehdas, joka laajimmillaan ollessa työllisti parikymmentä pitäjäläistä. Tehtaita oli itse asiassa kolme, joista kaksi sijaitsi Hyrynsalmen Pihkalassa. Ne eivät kuitenkaan ehtineet toimia kovin kauan, sillä ne paloivat toinen toistensa jälkeen, kuten edellä todet­tiin. Heikkinen ei kuitenkaan masentunut Punaisen kukon säännöllisistä vierai­luista vaan perusti vielä kolmannen tehtaansa Hyrynsalmen Löytöjoen varrelle. Se tuotti tervan ohella runsaasti myös tärpättiä, josta saatiin itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä hyvä hinta. Kun tärpätin hinta sodan jälkeen putosi, Hallan Ukon tärpättitehdas lopetettiin.

 

Heikkisen sukuseuran puheenjohtaja radiotoimittaja Jaakko Heikkinen

Hallan Ukon muistomerkin juurella 17.8.2003. Kuva: R.H.

 

Keväällä 1907 Kainuussa valmistauduttiin pontevasti ensimmäisiin eduskunta­vaaleihin. Porvarillisella puolella nuorsuomalaisilla, suometarlaisilla ja maalaislii­tolla olivat omat listansa. Nuorsuomalaisten listan iskulause oli Maan onni ja nälkämaan hyvinvointi. Suometarlaisten tunnuksena oli puolestaan Suomalaisuus voittoon. Maalaisliitolla oli Kainuussa itse asiassa kaksi listaa: Paltamossa ja Suomussalmella omansa. Kun listoille etsittiin yhteistä ehdokasta, jonka taakse olisi saatu mahdollisimman suuri kannatus, kääntyivät katseet Hyrynsalmen Hallan Ukkoon, jonka puhujan taidot tunnettiin. Niinpä hänet nimettiinkin mo­lempien listojen pääehdokkaaksi. Paltamosta hänen aisaparikseen tuli torppari Salomo Pulkkinen ja Suomussalmella mm. torppari Eljas Kuikkanen. Listan tunnuksena oli Tuli mitä tuli, leipä ensin.

 

Näiden historiallisesti hyvin merkittävien ensimmäisten eduskuntavaalien tulos oli se, että Kainuusta Helsinkiin matkasi vain yksi kansanedustaja: J. A. Heikki­nen, josta tuli todellinen ääniharava puolueelleen. Suomussalmella ja Paltamossa sekä Hyrynsalmella Heikkisen äänisaalis oli ylivoimaisesti suurin verrattuna muihin ehdokkaisiin. Maalaisväen liiton kannattajien lisäksi häntä kannattivat useat nuorsuomalaiset, joiden listoille häntä oli myös kaavailtu. Hän toimi maa­laisliiton kansanedustajana vuosina 1907 - 1910 ja uudemman kerran vuoden 1917 toisilla valtiopäivillä vuoteen 1921 saakka.

 

Ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki Hallan tilalla

kansanedustaja J. A. Heikkisen 140-vuotismuistojuhlassa 17.8.2003. Kuva: R. H.

 

Kun J. A. Heikkinen joutui yhteiskunnallisten luottamustoimiensa vuoksi mat­kustamaan runsaasti Helsingin ja Kainuun väliä, vastasi Hallan talon hoidosta J. A. Heikkisen tomera vaimo, Lici Heikkinen, josta on käytetty myös nimeä Hallan akka. Hän pyrki pitämään usein poliittisiin aatteisiin uppoutuneen Hallan Ukon maan tasalla.

 

Parhaiten Hallan Ukko on jäänyt jälkipolvien mieleen ennen muuta aktivistien ja jääkäriliikkeen piirissä tekemästään työstä. Hän ajautui salaisiin itsenäisyyspuu­hiin oikeastaan sattumalta. Kun Heikkinen myi poronlihaa Helsinkiin, hän tutus­tui liiketoimiensa yhteydessä Voimaliiton aktivistijohtajaan Kammion sairaalan ylilääkäriin V.O. Sivéniin, jonka kautta tie avautui muiden eteläsuomalaisten aktivistien pariin. Noin vuoden 1914 tietämillä Hallan Ukko tempautui tiiviisti mukaan salaiseen etappitoimintaan ja Hallasta tuli eräs tärkeimmistä Sisä-Suo­men aktivistien ja myöhemmin jääkäriliikkeen etappiteiden tukikohdista. Hallan Ukko rakensi Suomussalmen ja Hyrynsalmen rajalle, sankkaan erämaahan myös kalasaunan, jota etappiteitä etenevät aktivistinuorukaiset käyttivät paetessaan santarmeja ja venäläisiä viranomaisia. Hallan Ukko tunsi erämaat kuin omat taskunsa ja saattoi neuvoa nuorukaisille turvallisimmat reitit. Myöhemmin Hallan Ukon ja hänen vaimonsa vieraanvaraisuutta käyttivät hyväkseen myös jääkäri­liikkeen miehet matkustaessaan Saksaan. Tämä tapahtui ensimmäisen kerran syksyllä 1915. Hallan väki oli tuolloin perunannostossa, kun pellon reunalle ilmaantui outo joukko raskaat reput selässä. Nämä suomea hieman ruotsinvoittoi­sesti puhuvat nuorukaiset oli pommarijääkäreitä, jotka tahtoivat Ruotsin puolelle ja sieltä Saksaan. Sen jälkeen Saarijärven jääkäripirtin vieraskirja täyttyikin mo­nista Suomen itsenäisyysmiesten nimistä. Hallan Ukko hoiti jääkäreiden muoni­tuksen ja majoituksen maksutta. Tunnetuin Hallan vieraanvaraisuutta käyttänyt poliittinen pakolainen oli myöhemmin Jugoslavian johtajaksi kohonnut Josef Broz Tito.

 

 

Hyrynjärven rantamia Hyrynsalmella. Kuva: R.H.

 

Lisäksi hän organisoi tehokaan hälytysjärjestelmän, jossa kievarirengit ja -piiat hälyttivät nopeasti talonväen, jos santarmeja tai virkamiehiä ilmaantui Hallan maisemiin. Näin jääkärit ja venäläistä virkavaltaa pakoilevat etappimiehet ehtivät kätkeytyä korpimaihin tai jatkaa nopeasti matkaansa. Hyrynsalmen Hallasta muodostui Kainuun korpimaille todellinen itsenäisyysmiesten linnake, jota tuol­loiset viranomaiset eivät kyenneet kukistamaan, vaikka he muualla onnistuivatkin katkaisemaan etappiteitä.

 

Hallan Ukosta tuli vuoden 1917 aikana koko Kainuun itsenäisyysliikkeen merkit­tävimpiä miehiä. Helmikuun vallankumouksen jälkeen 1917 Hallaan alkoi virrata pakolaisia Venäjältä. Hallan Ukko sai heiltä tietoja Venäjän ajautumisesta sisäi­seen kaaokseen. Niinpä hän päätteli, että Suomelle oli viimein tullut tilaisuus irtautua Venäjästä. Hän sai tietoja myös Etelä-Suomen itsenäisyysmiehiltä, joita hän tunsi.

 

Siispä ei ole ihme, että Hallan Ukko jo huhtikuussa 1917 ryhtyi puuhaamaan Kainuuseen laajaa kansalaiskokousta, jossa oli tarkoitus vauhdittaa Suomen itsenäistymistä. Suomussalmelle perustettiin maaliskuun vallankumouksen jäl­keen kansalaiskomitea, joka oli läheisessä yhteistyössä Hallan Ukon kanssa. Pääsiäislauantaina, huhtikuun 7. päivänä 1917 Suomussalmen kirkolle kokoontui parin tuhannen hengen suuruinen kansalaisjoukko, jolle Hallan Ukko piti topa­kan itsenäisyyspuheen. Siinä vaadittiin julkisesti ensimmäisen kerran vuoden 1917 aikana maamme julistamista itsenäiseksi. Tyypillistä tuolle ajalle oli se, että sekä sosialistit että porvarilliset ryhmät avoimesti veljeilivät keskenään: Suomen itsenäisyyskamppailu vielä yhdisti. Loppupuolella vuotta osapuolten rintamalinjat kuitenkin kiristyivät ja railo repesi seuraavan vuoden alkupuolella kansalaisso­taan.

 

Hallan Ukko sai Suomen itsenäistyttyä runsaasti tunnustusta roolistaan itsenäi­syyskamppailussa. Vaikutusvaltaisiin asemiin kohonneet jääkärit kokoontuivat usein Hallan mailla muistelemaan jännittäviä etappiaikoja. Ikääntyvälle patrioo­tille sateli myös runsaasti erilaisia arvomerkkejä ja mitaleita, mm. Saksasta. Usein nähty vieras Hallassa oli myös Ilmari Kianto, jolla oli hyvin lämmin suhde salomaiden patriarkkaan. Itsenäisyysmies J. A. Heikkinen kuoli 5. heinäkuuta 1938. Hänen työnsä kunnioittamiseksi jääkärit pystyttivät jääkäripirtin muistoki­ven Hallan talon maille. Itse Hallan talo siirrettiin vuonna 1959 Helsingin Seu­rasaareen, jossa se koottiin uudestaan. Hallan talon eli Kainuulaistalon, kuten sitä Seurasaaressa kutsutaan, vihkiäiset olivat toukokuussa 1965. Tilaisuutta kunni­oitti läsnäolollaan silloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen, joka oli nuo­ruudessaan tekemisissä Hallan aktivistien kanssa.

 

 

Hallan Ukon muistomerkki Hallan tilalla Hyrynsalmella. Kuva: R.H.

 

Kaikkien hyrynsalmelaisten hyvin tuntema J. A. Heikkinen on monella tapaa mielenkiintoinen ja jopa ristiriitainen persoona. Hän oli aikakauden olot huomioi­den suhteellisen hyvän koulutuksen saanut henkilö, joka nopeasti näytti kykynsä asetuttuaan Hyrynsalmen pitäjään. J. A. Heikkinen edusti uutta aikakautta aja­tuksineen ja toimineen: hän oli yrittäjä ja itsenäisyysmies. 1880-luvulla Suomessa elettiin vielä sääty-yhteiskunnan aikaa, jolloin syntyperä ratkaisi yksilön yhteis­kunnallisen aseman. Tätä J. A. Heikkinen ei voinut hyväksyä.

 

Hän katsoi, että ihmisen omat kyvyt ja toiminta ratkaisivat hänen asemansa yh­teiskunnassa. Hän luotti protestanttiseen työkuriin ja ahkeruuteen ja halusi päät­täväisesti turvata lastensa taloudellisen tulevaisuuden ja tehdä uudistuksia kotipi­täjässään. Rohkeasti hän ryhtyi kokeilemaan erilaisia menetelmiä taloudellisten olojen kehittämiseksi Hyrynsalmella. Hän pyrki kehittämään itselleen monia taloudellisia tukijalkoja: hän kehitti tervaan liittyvää pienteollisuutta, mutta pyrki myös edistämään maa- ja porotaloutta monin tavoin.

 

Vaikka hän koki monia taloudellisia vastoinkäymisiä, joiden alle moni muu olisi nääntynyt, hän jaksoi silti kehittää kotipitäjänsä elinoloja. Voidaan sanoa, että hänen toimeliaisuutensa ansiosta Hyrynsalmen elinolot kohenivat huomattavasti, vaikka hän ei itse päässytkään nauttimaan taloudellisesta hyvinvoinnista vaan joutui elämänsä loppuun asti sinnittelemään velkojensa ja taloudellisten vastoin­käymistensä kanssa.

 

Hallan Ukon perintö nykypolville näkyy ennen muuta hänen yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Rohkeasti, uhrauksia kaihtamatta hän asettui itsenäisyysliikkeen palvelukseen ja asetti koko taloutensa ja perheensä palvelemaan jääkäriliikettä ja sen päämääriä. Ei ihme, että jääkärit eivät tuota uhrausta myöhemmin unohtaneet vaan vaalivat monin tavoin tämän Korpi-Kainuun itsenäisyysmiehen ja patriarkan henkistä perintöä.

 

Hallan Ukosta tuli eräällä tavalla Kainuun itsenäisyystaistelun ja salaisen etappi­toiminnan ikoni, joka tunnetaan myös muualla Suomessa. Hän noudatti tinkimät­tä varhaisen itsenäisyysmiehen A. I. Arwidssonin lanseeraamaa periaatetta:

”Isänmaan puolesta on pantava alttiiksi henki ja omaisuus, sen puolesta on seistävä tai kaaduttava, uhrattava kaikki tai ei mitään.” Mutta hän kehitti tuota ajatusta vielä eteenpäin: ”Kukaan ei voi olla isänmaallinen tyhjin vatsoin.”

 

 Reijo Heikkinen

Juhlaesitelmä J.A. Heikkisen -

Hallan Ukon 140-vuotisjuhlassa

Hyrynsalmella 17.8.2003

 

Pikitie kaartuu kohti Seitenoikean taukopaikkaa. Kuva: R.H.