Teksti ja kuvat

Reijo Heikkinen

Kajaanin maalaiskunnan ydinalueet Teppanassa ja

Kuurnassa kuuluivat aikoinaan Karolineburgin kartanoon,

joka on ollut Kainuun ainoa kartano.

Kajaanin maalaiskunnan asema oli aikoinaan varsin poikkeuksellinen Kainuun kuntien sisarusparvessa. Se sijaitsi Kainuun maalaiskunnista lähimpänä maakunnan keskusta Kajaania, mistä oli sille sekä hyötyä että haittaa. Aivan katteeton ei ole väite, jonka mukaan Kajaanin maalaiskunnan läheinen maantieteellinen sijainti Kajaanin kaulahuivina aiheutti lopulta maalaiskunnan hengenmenon ja kunnan liittämisen kaupunkiin. Kajaanin maalaiskunta oli tyypillinen ns. reikäleipäkunta, joka ympäröi joka puolelta sen keskellä sijainnutta Kajaania.

Kajaanin maalaiskunnan syntymävuotena on kunnan useissa asiakirjoissa pidetty vuotta 1651, jolloin kreivi Pietari Brahe jalomielisyyden puuskassaan luovutti kaupunkioikeudet Kajaanin linnan eteläpuolella nuokkuvalle kyläpahaselle. Noin kauaksi menneisyyteen ulottuva syntymävuoden etsintä on kuitenkin turhaa, sillä maalaiskunnan alue kuului tuossa vaiheessa nöyrästi Paltamon emäpitäjään.

Paltamon emäseurakunta oli kuitenkin varsin laaja, joten Paltamon papit eivät millään ehtineet avaran seurakuntansa joka kolkkaan. Niinpä tyytymättömät pitäjäläiset pohtivat monessa yhteydessä emäseurakunnan jakamista pienempiin osiin. Jako toteutui vasta 1786, jolloin Paltamon emäseurakunnasta erotettiin Hyrynsalmen kirkkoherrakunta. Aivan pieni ei ollut tämäkään seurakuntakokonaisuus, sillä siihen kuuluivat Hyrynsalmen ohella myös nykyisten Puolan, Suomussalmen ja Ristijärven kuntien alueet.

Petäisen kanava eli Nälkäkanava rakennettiin Kajaanin

kaupungin ja Kajaanin maaseurakunnan rajalle suurina nälkävuosina.

Vuoden 1786 seurakuntajaossa lakkautettiin pieni ja kitulias Kajaanin kaupunkiseurakunta, joka parin sadan vuoden puurtamisen jälkeenkin oli taloudellisesti niin heikko, ettei se kyennyt elättämään pappiaan. Taloudellisten syiden vuoksi se liitettiin anneksiseurakuntana Paltamon emäseurakunnan yhteyteen. Samalla määrättiin, että Kajaanin kappalainen saisi palkakseen kolmasosan kruununkymmenyksistä kaupungin lahjoitusmaasta.

Jauhokallion törmiä. Tällä Kajaanin maalaiskunnan puolella

sijaitsevalla alueella oli 1600-luvun alussa Kajaanin linnan

perustama kalkinpolttolaitos, josta valkoinen kalkkipöly levisi

ympäristöön. Paikan nimellä ei siis ole mitään tekemistä

jauhojen kanssa.

Lisäksi kappalainen sai oikeudet Kajaanin läheisyydessä oleviin Paltamon kyliin. Tuolloin Kajaanin kaupungin kappalaisen palkanmaksajiksi tulivat myös Jormuan, Kuluntalahden, Kivimäen, Mainuan, Lehtovaaran, Murtomäen ja Vuottolahden kylät. Näin vuotta 1786 voidaan aiheellisesti pitää Kajaanin kaupunki- ja maaseurakunnan perustamisvuotena, ja osittain myös Kajaanin maalaiskunnan perustamisvuotenakin, koska tämän jälkeen maaseurakuntaan kuuluneet kylät lähtivät omille teilleen.

Jo noihin aikoihin Kajaanin maaseurakunta jäi kainuulaisissa oloissa kahden suhteellisen voimakkaan valtakeskuksen väliin. Paltamo ja Kajaani pyrkivät alusta alkaen kohtelemaan maaseurakuntaa ja sen asukkaita hieman omavaltaisesti. Uutterat Kajaanin porvarit eivät kunnioittaneet Pietari Brahen määräämiä kaupunginrajoja vaan pitivät luonnollisena oikeutenaan käyttää hyväkseen kaupungin eteläpuolisia, lähinnä lehtovaaralaisille ja mainualaisille talonpojille kuuluneita maita. Tomerasti he kaskesivat ja polttivat maaseurakuntalaisten metsiä, jopa kaupungin kunnianarvoisat raatimiehet syyllistyivät tähän omavaltaisuuteen, kuten 1700- ja 1800-lukujen vaihteen asiakirjoista voidaan nähdä.

Maalaiskunnan puolella sijainnut Teppanan jyrkkä mäki uuvutti

aikoinaan monet raskaita kuormarekiä kiskovat kihlakuntalaisten hevoset.

Tämä Kajaanin kaupungin hyötyajattelu Kajaanin maalaiskunnan kustannuksella oli varsin silmiinpistävää 1700-luvun lopulta lähtien. Kärjistäen voidaan sanoa, että Kajaanin maalaiskunta oli koko maallisen vaelluksensa ajan jonkinlainen Kajaanin reservialue, jota kaupunki käytti tarvittaessa hyväkseen. Tällainen kohtalo näyttää olleen myös monen muun kaupungin ympärillä sijainneen maaseurakunnan kohtalo. Jonkinlainen rakkaus-vihasuhde näyttää aina valinneen kaupunkien ja niitä ympäröivien maalaiskuntien välillä.

Kajaanin maaseurakunta pysyi alueellisesti muuttumattomana aina vuoteen 1835, jolloin siihen liitettiin aiemmin Sotkamoon kuuluneet Lahnasjärven ja Raudanveden kylät. Vuoden 1865 kunnallisasetuksen säätämisen jälkeen kunnallishallintoon siirtyminen oli Paltamossa esillä jo heinäkuussa samana vuonna. Tuolloisessa pitäjänkokouksessa puheenjohtajana toiminut Paltamon rovasti Antti Andelin tiedusteli pitäjäläisiltä, olisivatko he valmiita valitsemaan uuden kunnallishallinnon edustajat.

Nakertajaa halkova ajotie oli aikoinaan pelkkä kärrypolku.

Jäyhät isännät vierastivat tuossa vaiheessa kuitenkin koko asiaa, joten Andelinin ei auttanut muu kuin ryhtyä itse hieman vastentahtoisesti ”kunnallislautakunnan esimieheksi”, kuten pitäjän kokouspöytäkirjassa todettiin. Kunnan symbioosi, johon siis kuuluivat Paltamo, Säräisniemi ja Kajaanin maaseurakunta, jatkui poikkeuksellisesti vielä kolme neljä vuotta.

Ensimmäinen Kajaanin maaseurakunnan oma kuntakokous pidettiin jo helmikuussa 1866. Siinä käsiteltiin lähinnä yleisen kadon aiheuttamia pulmia. Tämä orastava kunnallinen omatoimisuus tyrehtyi kuitenkin kokonaan vuosien 1867–1868 katovuosien takia, jolloin sadat ihmiset nääntyivät kurjuuteen ja nälkään. Samoihin aikoihin näyttivät uupuneet, opillista sivistystä saaneet henkilöt johdonmukaisesti välttelevän kunnallisia luottamustoimia, joten maaseurakuntalaisilla ei ollut muuta toivoa asioida hoitamiseksi kuin pysytellä Paltamon liepeissä. Sen sijaan säräisniemeläiset pyrkivät samoihin aikoihin pontevasti erilleen Paltamosta ja sen holhouksesta. Omille teilleen säräisniemeläiset lähtivät vuonna 1868.

Vähitellen myös Kajaanin maaseurakunnan ja Paltamon erimielisyydet kasvoivat varsinkin taloudenhoidossa. Erityisesti komissionimaanmittari Ander Lönnbohm (Eino Leinon isä) arvosteli kovin sanoin yhteishallintoa, joka tuli hänen mukaansa Paltamon pitäjälle kalliiksi, kun nälkäiset maaseurakuntalaiset vaelsivat Paltamon jyvälaarien ääreen. Mitä ilmeisimmin paltamolaiset pitivät Kajaanin maaseurakuntaa taloudellisena riippana, josta oli päästävä mitä pikimmin eroon.

Huurteisia puita Paltaniemen Kuvakirkon tienoilla.

Paltaniemi liitettiin Kajaanin maalaiskuntaan 1.1.1954.

Ilmeisesti jonkinlaista painostusta hyväksi käyttäen paltamolaiset saivat Oulun läänin kuvernöörin vakuuttuneeksi eron välttämättömyydestä. Niinpä hän päätti vuonna 1869 erottaa Paltamon ja Kajaanin maaseurakunnan yhteisestä kunnallishallinnosta vuoden 1870 alusta lähtien. Jonkinlaista omaa toimintaa maaseurakunnalla oli jo vuoden 1869 puolella, joten tuota vuotta voidaan aiheellisesti pitää Kajaanin maalaiskunnan perustamisvuotena.

Kajaanin maalaiskunnan omatoimiset alkuvaiheet ovat osittain hämärän peitossa, sillä vuosien 1870–1876 kuntakokouspöytäkirjat ovat hävinneet. Kunnan hallinto keskittyi 1870-luvun puolivälistä lähtien kunnallislautakunnan ja kunnankirjurin, Kajaanin linnanvartijan Juho Juhonpoika Pääkkösen käsiin, joka hoiti kunnallisia tehtäviään miten sattui. Hän syyllistyi toimissaan myös kunnan rahavarojen kavallukseen. Summa ei ollut aivan vähäinen, sillä se vastasi noin puolentoista vuoden kunnan verotuloja.

Koutaniemen 1920-luvulla valmistunut kansakoulu. Se ja

monet muut Kajaanin maalaiskuntaan kuuluneet koulut on

kuntaliitoksen jälkeen suurimmaksi osaksi lakkautettu.

Aikaan Pääkkösen aiheuttama rahavaje huomattiin ja Kajaanin raastuvanoikeus mätkäisi hänelle mojovan tuomion: hänet määrättiin hirtettäväksi, mutta Pääkkösen onneksi hovioikeus ei hyväksynyt tuota tuomiota vaan palautti asian kihlakunnanoikeudelle, joka mätkäisi entiselle kirjurille neljän vuoden tuomion. Pääkkösen rötöstely viivästytti kuitenkin tuntuvasti maalaiskunnan koulutoimen, sosiaalihuollon ja terveydenhoidon kehitystä.

Kajaanin maalaiskunnan epäitsenäisesti luonteesta kertoo varsin paljon se, että kunnan kuntakokoukset järjestettiin vuoteen 1918 saakka Kajaanin kaupungissa, koska maalaiskunnasta ei löytynyt tarkoitukseen sopivaa kokoushuonetta. Tämä viivästytti tuntuvasti myös maalaiskunnan oman kuntakeskuksen kehittymistä.

Kajaanin maalaiskunnan kuntakeskus Teppana kehittyi vasta 1920-luvulla. 1900-luvun alussa kunnan kehitykseen vaikutti merkittävällä tavalla kaksi seikkaa: Kajaanin radan avaaminen vuonna 1904 ja Kajaanin Puutavaraosakeyhtiön toiminnan alkaminen vuonna 1907.

Ruunaniemikin kuului aikoinaan Kajaanin maalaiskuntaan.

Kajaanin radan rakentaminen vuosina 1902–1904 työllisti huomattavan joukon maalaiskunnan eteläpuolisten kylien asukkaista: Murtomäen, Rasinmäen ja Lehtovaaran hevosmiehet saivat paljon työtilaisuuksia someron ajosta ratatyömaalle. Mainittuihin kyliin ilmaantui runsaasti Savosta tulleita ratatyöläisiä, jotka asettuivat kortteerimiehiksi kylien taloihin. Moni topparoikkamies myös akoittui ja asettui ratatöiden loputtua asumaan maalaiskuntaan. Ratatyöläisten mukana maalaiskuntaan saapui myös uusi aate: sosialidemokratia, jolla oli pian maalaiskunnan eteläpuolen kylissä huomattava kannatus.

Taloudellisia ja poliittisia vaikutuksia oli myös Kajaanin Puutavaraosakeyhtiön toiminnan alkamisella vuonna 1907. Tehdas tarjosi runsaasti työtilaisuuksia seudun asukkaille ja pian Kajaaninjoen pohjoispuolelle Asuntolaan ja Uuteenkylään (nykyisin Nakertaja) asettui runsaasti tehtaalaisia, jotka sananmukaisesti elivät tehtaan varjossa. Palkan ohella he saivat ylijäämälautoja, joista he ryhtyivät rakentamaan mökkejä itselleen. Kajaanin maalaiskunta oli pian Kajaanin jälkeen koko kihlakunnan teollistunein kunta.

Kajaani-yhtiö rakennutti aikoinaan työtekijöidensä

lapsille oman kansakoulun Nakertajaan.

Vaikka Kajaanin maalaiskunnan taloudellinen, sosiaalinen ja sivistyksellinen kehitys alkoi suhteellisen myöhään Kainuun muihin kuntiin verrattuna, oli kunnan kehityksen vauhti 1900-luvun alkupuolella nopeinta koko Kajaanin kihlakunnan alueella. Näin oli erityisesti 1950-luvulla, jolloin Kajaaninjoen pohjoispuolinen asutus sai jo selviä kaupunkimaisia piirteitä.

Maalaiskunnan asemaa vahvisti erityisesti se, että Paltamosta erotettiin Paltaniemen, Nakertajan ja Kirkkoahon kylät ja ne liitettiin Kajaanin maalaiskuntaan 1.1.1954 lähtien. Kylien liittäminen lisäsi maalaiskunnan asukaslukua ja kasvatti verotuloja, sillä kylissä asui suhteellisen hyvin toimeentulevaa väestöä. Paltaniemen liittämisellä oli myös symbolista merkitystä, sillä jo 1800-luvun lopullahan maalaiskunta oli ollut Paltamon lieassa. Liitoksen jälkeen maalaiskunta määräsi marssitahdin.

Vuonna 1956 avattu Paltaniemen lentoasema sijaitsi

Kajaanin maalaiskunnan alueella, mistä maalaiskunnan

päättäjät olivat tietenkin ylpeitä.

Paltaniemen liitosalueen mukana maalaiskuntaan tuli myös Kajaanin lentokenttä, joka kohensi kunnan imagoa nykyaikaisena teollisuuskeskuksena. Nakertajan liitos paransi sosialidemokraattien ja kansandemokraattien äänisaalista, sillä alueella asui runsaasti Kajaani Oy:n työläisiä. Paltaniemen ja Kirkkoahon liittäminen vahvisti puolestaan silloisen maalaisliiton asemaa.

Todellinen kehityksen vuosikymmen oli kuitenkin 1960-luku, jolloin Kajaanista suorastaan tulvi asukkaita joen pohjoispuolisille asuinalueille halpojen omakotitonttien houkuttelemina. Tuolloin muuttaneiden uusien maalaiskuntalaisten kuntaidentiteetti oli kuitenkin heikko: he tunsivat edelleen olevansa kaupunkilaisia, jossa he kävivät työssä. Kajaanilaisten invaasio maalaiskunnan alueelle aiheuttikin huomattavia poliittisia ja sosiaalisia muutoksia.

Poliittisesti Kajaanin maalaiskunta oli koko 1900-luvun ajan yksi Pohjois-Suomen punaisimpia kuntia Kolarin ja Keminmaan ohella. Mistä tämä kunnan punaisuus johtui?

Tähän on etsittävä syitä varsin kaukaa, sillä jo ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1907 vasemmisto sai varsin suuren kannatuksen kunnan äänestäjiltä. 1900-luvun alkupuolen äänestyskäyttäytyminen selittyy paljolti metsäyhtiöiden toiminnasta. Ne hankkivat häikäilemättä metsäalueita omistukseensa maalaiskunnan eteläpuolisista kylistä. Yhtiöiden toiminta oli vilkkainta mm. Murtomäessä, Lahnasjärvellä ja Halla-ahossa, joiden itsenäisistä talonpojista tuli metsäyhtiöiden palkkarenkejä tukkityömaille maatalouden heikkotuottoisuuden vuoksi.

Petäisenniskaa vastapäätä sijaitseva arkeologisesti arvokas

Äkälänniemi oli jo vuosituhansia sitten seutukunnan asutuksen keskus.

Sen sijaan sellaiset maalaiskunnan kylät kuin Koutaniemi ja Mainua, joissa maatalous säilytti asemansa tärkeimpänä elinkeinona ja joissa tilakoot olivat suurempia kuin Murtomäessä, Lahnasjärvellä ja Rasinmäessä, olivat vankkoja Maalaisliitto-Keskustapuolueen tukialueita. Niissä myös yhtiöiden maanomistus oli vähäisempää kuin muualla kunnassa.

Kajaanin maalaiskunnassa tapahtui 1930-luvun alussa huomattava poliittinen murros kun kunnanvaltuustosta karkotettiin väkivaltaisesti Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen edustajat. Lapualaisvuosina poliittinen osallistuminen putosi maalaiskunnassa pohjalukemiin, sillä STTP:n kannattajat eivät voineet äänestää ehdokkaitaan.

Näkymä Kuurnasta Kajaaniin päin. Kuurna oli 1960-luvulta

lähtien kauniine jokimaisemineen yksi Kajaanin seudun

nopeimmin kasvavista lähiöistä.

Sodan jälkeen kunnan poliittinen konstellaatio muuttui oleellisesti, kun kansandemokraatit saivat poliittiset toimintaoikeudet: muutamassa vuodessa lähes jokaiseen maalaiskunnan kylään perustettiin SKP:n tai SKDL:n puolueosasto sekä nais-, nuoriso- ja varhaisnuoriso-osastoja. Tehokas järjestöverkko takasi myös vaalimenestyksen, joka SKP/SKDL:n osalta oli aina 1970-luvulle asti nousujohteinen. Tehokaan organisaation lisäksi kansandemokraattien menestyminen Kajaanin maalaiskunnassa johtui huomattavalta osalta eräiden poliittisten sukujen vaikutusvallasta ja aktiivisuudesta yhteisten asioiden hoitamisessa.

Kuurnan raittia.

Maalaiskunnan kunnanjohto houkutteli uutterasti uusia omakotiasujia

Kajaanista. Samalla maalaiskunta sahasi kuitenkin omaa oksaansa,

sillä nimenomaan Kuurnan asukkaat kannattivat vuonna 1975 järjestetyssä kansanäänestyksessä innokkaimmin kuntaliitosta Kajaanin kanssa.

Maalaiskunnan puoluekenttä monipuolistui huomattavasti vasta 1960-luvulla, jolloin aikaisemmin Kajaanissa asuneet Kajaani-yhtiön työntekijät antoivat maalaiskuntaan asetuttuaan äänensä sosialidemokraateille. Myös kokoomuksen ja SMP:n kannatus lisääntyi varsinkin Kirkkoahossa ja Kuluntalahdessa. Maalaisliitto-Keskustapuolueen asema oli vankkaa aikaisemmin mainittujen Koutaniemen ja Mainuan kylissä sekä Lehtovaaralla ja Vuoreslahdessa. Puolueen suhteellisen aseman heikkeneminen 1960-luvulta lähtien johtui elinkeinorakenteen muutoksesta ja maaltamuutosta.

Kajaanin maalaiskunnan kannalta kohtalokasta oli se, että sen kuntakeskus sijaitsi vain kivenheiton päähän Kajaanin ydinalueista. Kaupunki ryhtyi jo 1930-luvulla havittelemaan Kajaaninjoen pohjoispuolisia alueita itselleen. Tätä Kajaanin maalaiskunta vastusti tietenkin henkeen ja vereen eikä tästä ensimmäisestä kosioyrityksestä tullutkaan mitään.

Ruskaa nykypäivän Teppanassa. Teppana oli entisen

Kajaanin maalaiskunnan kuntakeskus, jota ulkopuoliset

luulivat usein Kajaanin kaupungin lähiöksi. .

Kuntaliitosasia sukeusi uudestaan esille 1960-luvulla, jolloin Kajaanista muutti suuri joukko hyviä veronmaksajia Kajaaninjoen pohjoispuolelle kohonneisiin lähiöihin. Kajaanin päättäjien mielestä Teppanan kuntakeskus oli elimellinen osa kaupungin liikekeskusta. Kuntaliitosta järjestelemään valittiin hallitussihteeri Kaarlo Tetri, mutta hänen tunnustelutyönsä kuntaliiton toteuttamiseksi ei johtanut kuitenkaan tulokseen Kajaanin maalaiskunnan päättäjien nuivan asenteen vuoksi.

Maalaiskunnassa toimivat suuret puolueet vastustivat liitosta kokoomusta lukuun ottamatta. Kajaanin lähentely-yritykset eivät jääneet kuitenkaan aivan tuloksetta, sillä vuoden 1967 alussa kaupunkiin liitettiin eräitä pienehköjä maa-alueita Kajaanin maalaiskunnasta nimittäin ns. Kylmän alue ja Parkinniemi.

Voikukkapeltoa Heinisuolla. Alueesta on kehittynyt maalaiskunnan vuosista pienteollisuusalue, jossa on runsaasti autoliikkeitä ja -korjaamoja.

Kajaanin maalaiskunnan ja Kajaanin kaupungin välinen kuntaliitos sai uutta tuulta siipiensä alle vuonna 1974, jolloin Kajaanin uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Sakari Lahtinen. Hän johti pitkäaikaisen kuntaliitoksen päätökseen monien manööverien jälkeen. Tuossa vaiheessa eri puolueiden kannanotoissa oli syntynyt jo repeämiä. Keskustapuolue ja sosialidemokraatit asettuivat nyt kuntaliitoksen kannalle.

Vain SKDL asettui tiukasti vastustamaan kuntaliitosta, koska sillä oli vankka asema maalaiskunnan päättävissä elimissä. Kajaanissa asuvat kansandemokraatit olivat kuitenkin kuntaliitoksen kannalla, joten eri tahojen kannanotot eivät noudattaneet puoluerajoja.

Laiskan vötkeä Vuoresjoki laskee vetensä

matalarantaiseen Vuoreslahteen.

Liitosriidan yhteydessä turvauduttiin meillä varsin vähän käytettyyn välineeseen: kunnalliseen kansanäänestykseen. Kajaanin maalaiskunnan lakkauttamista kannattaneet voittivat niukasti tuon äänestyksen 1975 pidetyissä vaaleissa. Sen perusteella Keijo Liinamaan virkamieshallitus päätti Kajaanin ja Kajaanin maalaiskunnan pakkoliitoksesta, koska maalaiskunnan kunnanvaltuusto oli ratkaisevassa äänestyksessä asettunut vastustamaan liitosta äänin 16–15.

Kuluntalahti on Nuasjärveen kuuluva lahti. Kuluntalahteen on

maalaiskunnan vuosista kasvanut elinvoimainen kylä, jonka

koulussa lapsia on riittänyt.

Lokakuun 23. päivänä 1975 valtioneuvosto päätti vastoin maalaiskunnan kunnanvaltuuston enemmistön kantaa liittää Kajaanin maalaiskunnan Kajaanin kaupunkiin 1.1.1977 lähtien. Päätös vahvisti oleellisesti Kajaanin asemaa Kainuun maakuntakeskuksena ja lujitti uskoa myös Kainuun läänin perustamishankkeeseen, josta ei lopulta tullut kuitenkaan mitään.

Reijo Heikkinen

26.11.2006

Lähde:

Heikkinen Reijo, Kunta kaupungin ympärillä. Kajaanin maalaiskunnan vaiheita kunnan lakkauttamiseen asti. Kuusamo 1984.

Kuvat:

Artikkelin kuvat on otettu vuosina 2003–2006 entisen Kajaanin maalaiskunnan alueelta, joka 1.1.1977 liitettiin Kajaaniin. Kuvissa esiintyvät uudehkot rakennukset voivat olla kuntaliitoksen jälkeen rakennettuja.