Oulun vanhan linnan rauniot ja niiden päälle

vuonna 1873 rakennettu Oulun merikoulun tähtitorni

muodostavat kesäisen keitaan Oulun silloilla.

Teksti ja kuvat

Reijo Heikkinen

Linnoilla on eri maissa ollut huomattava symbolinen merkitys. Ne ovat merkinneet ihmismielissä turvan ja suojan antajaa. Vaakunoissa linnoja on käytetty runsaasti. Useimmiten niissä on kuvattu yksinkertaisesti muureja ja torneja sekä mahdollisesti linnanportteja. Linna-aihe näkyy myös lukemattomissa kaupunkivaakunoissa, jos kaupungit ovat sattuneet syntymään jonkin linnan tai linnoituksen yhteyteen. Linna on ollut myös Pohjolan Valkean kaupungin Oulun symbolina Oulun linnan ansiosta.

Varustusta suunnitellaan Oulujokisuun turvaksi

Kun Ruotsin mahtavimmasta ylimyksestä tuli Korsholman linnaläänin herra 1300-luvun lopulla, hän halusi liittää Pohjanmaan pohjoispuoliset erämaat lujemmin keskushallinnon alaisuuteen. Hänen mielenkiintonsa seutua kohtaan lisääntyi myös sen vuoksi, että Kainuun ylävesiltä virtaavan vuolaan Oulujoen suusta kehittyi jo 1370-luvulla vilkas kauppapaikka ja vesiliikenteen risteyspaikka.

Niinpä Bo Joninpoika Gripin määräyksestä ryhdyttiin rakentamaan vuoden 1375 tienoilla pientä linnaa eli ns. kastellia Oulujokisuulle. Varustus lienee sijainnut nykyisen Oulun Kastellin kaupunginosassa. Vuonna 1377 novgorodilaiset hyökkäsivät Pohjanmaan rannikolle ja yrittivät vallata tätä linnaa, joka oli rakennettu heidän mailleen. Valtaus kuitenkin epäonnistui, mutta kauan tämä kastelli ei ollut käytössä, sillä se lienee tuhoutunut jo 1400-luvun melskeissä.

Talvella Oulun linnanrauniolla on hiljaista.

Kustaa Vaasan hallintokaudella uudisasukkaita muutti Savosta Oulujärven erämaahan verohelpotusten toivossa. Venäläiset eivät voineet kuitenkin hyväksyä tätä muuttoliikettä ja aloittivat uudisasukkaiden systemaattisen vainon. Kesän 1555 iskuissa he surmasivat noin 400 Oulujärven seudun uudisasukasta. Niinpä Kustaa Vaasa päätti tämän takia lähettää sotilaita Pohjois-Suomeen. Pienin tykein ja tuliasein varustettu noin 200-miehinen sotilasosasto sijoitettiin Oulujokisuussa olevalle Oulunsaarelle, jota myöhemmin on kutsuttu Linnansaareksi. Sotilaita oli tarkoitus käyttää myöhemmin Pohjois-Venäjälle tehtävässä hyökkäyksessä. Operaatiosta ei tullut kuitenkaan mitään, sillä Novgorodissa saatiin aikaan rauha 2.4.1557. Hyökkäyksen valmistelut lopetettiin ja sotilaat vedettiin Oulunsaaresta pois, mutta paikalle rakennettiin kruununasevarasto, johon sijoitettiin tuliaseita ja runsaasti ruutia uuden yhteenoton varalta.

Rauhasta huolimatta epäluulo venäläisiä kohtaan jatkui. Pohjanmaalla epäiltiin erityisesti karjalaisten laukkukauppiaiden välittävän Vienaan tietoja ruotsalaisten sotilaallisista hankkeista. Vuonna 1562 Pohjanmaan silloinen käskynhaltija Hannu Laurinpoika Björnram esitti kuningas Eerik XIV:lle, että Oulujokisuulle ryhdyttäisiin rakentamaan linnaa seudun asutuksen turvaksi. Esitys ei johtanut tuolloin vielä tulokseen.

Pitkän vihan aikana vuosina 1570–1595 suomalaiset ja venäläiset tekivät tuhoiskuja toistensa maille. Suomalaisten kostoiskuja Vienaan johti mm. ylikiiminkiläinen talonpoika Juho Vesainen. Jotta rauhattomuudet olisi saatu loppumaan, Oulun seudulle koottiin syyskesällä 1590 yli 6000 miehen sotajoukko, jonka oli määrä hyökätä Pohjois-Venäjälle. Hyökkäys oli määrä aloittaa 7. lokakuuta 1590.

Amiraali Pietari Bagge peruutti kuitenkin marssikäskyn hyökkäystä edeltävänä päivänä, sillä talvi tuli liian aikaisin ja lunta satoi runsaasti. Hanget olivat pian yli puolimetrisiä, joten hevoset eivät jaksaneet tarpoa kuormiensa kanssa. Sen vuoksi Ruotsin sotajoukon oli jäätävä talvehtimaan Ouluun.

Oulun linnaa ryhdytään rakentamaan

Odotellessaan talven taittumista retken johtaja amiraali Per (Pietari) Bagge ryhtyi puuhaamaan seudulla olleen kruunun asevaraston yhteyteen lisärakennuksia, joiden turvaksi pystytettiin hirsistä ja maavalleista rakennettuja etuvarustuksia. Tähän tilapäisluonteiseen linnoitukseen sijoitettiin myös henkilöstöä, mm. asemestari, välskäri, muonamestari ja jopa piiskuri. Lisäksi henkilökuntaan kuului saarnaaja. Linnoituksesta tuli myös maaherran toimipaikka.

Oulun varustuksen väki asettui vuosina 1596–1597 käydyn nuijasodan aikana Kaarle-herttuan ja nuijamiesten tueksi, toisin kuin muissa Suomen linnoissa, joissa tuettiin kuningas Sigismundin, aateliston ja Klaus Flemingin pyrkimyksiä. Varmuuden vuoksi Tukholmasta kuitenkin määrättiin, että Oulusta oli tuotava tykistö Tukholmaan, jottei sitä olisi voitu käyttää. Valtakamppailu päättyi lopulta Kaarle-herttuan voittoon vuonna 1599, minkä jälkeen hän ryhtyi kuningas Kaarle IX:nä suunnittelemaan Pohjois-Venäjän valtaamista ja mahtinsa ulottamista Jäämerelle asti. Kaarlen tarkoituksena oli siten rauhoittaa levoton itäinen rajaseutu.

Oulun linnan rauniot kätkeytyvät

kesäisin koivujen katveeseen.

Koska Oulun linnakkeessa olleet sotilaat olivat pysyneet hänelle uskollisina valtataistelun aikana, Kaarle suhtautui hyvin suopeasti Pohjanmaahan ja halusi kehittää seutua kaikin tavoin. Matkustaessaan Pohjanlahden ympäri vuonna 1602 hän perehtyi rannikkoseudun elämään ja Oulun seudun oloihin ja kaavaili sinne vankkaa linnoitusta tulevia operaatioitaan varten. Niinpä Kaarle päätti rakennuttaa Oulujoen suulla sijaitsevalle pienehkölle saarelle kunnon linnan ja toisen linnan Oulujärven itäpuolelle.

Kaarle IX antoi 3. tammikuuta 1605 määräyksen Oulun linnan rakentamisesta. Saman vuoden huhtikuussa hän määräsi Ruijan ja Jäämeren komissaarinsa Iisak Behmin johtamaan rakennustöitä. Kaarle nimitti vuonna 1606 komissaari Iisak Behmin vielä Pohjanmaan käskynhaltijaksi. Hänen johdollaan linnaa varten ryhdyttiin etsimään rakennustarvikkeita ja kalkkiesiintymiä muuraustöihin. Oulunsaaresta revittiin vanhat puuvarustukset pois ja tilalle ryhdyttiin rakentamaan kunnolliset maavallit ja ampumasuojat. Oulun linnan rakennustöissä puursivat päivätöinä ennen muuta lähitienoon ja länsirannikon talonpojat. 8.4.1605 kuningas osoitti vielä uudemman kerran armollisuuttaan seutua kohtaan myöntämällä kaupunkioikeudet Oulujokisuussa sijaitsevalle yhdyskunnalle. Näin Oulun kaupunki sai alkunsa.

Oulun linnan viileässä kellarissa on linnan

rakentamista esittelevä museonäyttely.

Vaikeuksista huolimatta linnan rakentaminen jatkui hyvää vauhtia. Sen huomasi myös Kaarle, joka eräässä kirjeessään ilmaisi tyytyväisyytensä rakennustöiden edistymisestä. Hän myös korosti varustuksen tärkeyttä Pohjanmaan talonpoikien suojana. Noihin aikoihin Kaarle suunnitteli jo uutta sotaretkeä Kuolan ja Pohjois-Venäjän valtaamiseksi.

Oulun linna valmistuu

Kaarle IX:n suunnitelmat jäivät kuitenkin kesken, sillä hän kuoli vuonna 1611, mutta hänen seuraajansa Kustaa II Aadolf jatkoi sotasuunnitelmia. Kustaan toimesta Oulun linnan rakennustöitä vauhditettiin vuosina 1612–1615. Jälkimmäisenä vuonna Oulun linnassa oli komendantin lisäksi hänen apulaisensa, vänrikki, vahtimestari, kaksi majoitusmestaria ja 119 tykkimiestä ja sotamiestä.

Noihin aikoihin Oulun linnan varustukset alkoivat olla valmiina. Linna oli pohjakaavaltaan epäsäännöllisen nelikulmion muotoinen varustus, jonka sivujen pituudet olivat 76 metristä 115 metriin. Linnan kolme sivua oli rakennettu paaluista, mutta eteläinen, kaupungin puoleinen sivu oli rakennettu kivistä, sillä vihollisen uskottiin hyökkäävän juuri kaupungin suunnasta. Itäistä sivua suojasi vielä matalahko kivimuuri.

Linnoituksen kulmissa oli hirsistä rakennetut ylöspäin suippenevat ampumatornit. Lisäksi linnan itäsivulla, pääportin sivulla oli viides torni. Pääasiassa hirsistä rakennettu linna ei kuitenkaan ollut sotilaallisesti kovin vahva eivätkä sen varustukset kestäneet enää 1600-luvun järeää tykkitulta. Linnan vaiheita tutkinut eversti Ahti Paulaharju arveleekin, että Oulun linna oli tarkoitettu lähinnä vain idän sotaretken sotilasvarikoksi ja hallintokeskukseksi. Kunniakkaasti se silti kantoi 1600-luvun alussa nimeä Uleåborg – Oulun linna.

Kun Oulun linna saatiin valmiiksi vuonna 1617, se osoittautui paradoksaalisesti heti tarpeettomaksi. Ruotsi ja Venäjä solmivat nimittäin helmikuun 27. päivänä 1617 Stolbovan rauhan. Se oli Ruotsille sangen edullinen, sillä sopimuksessa maa sai haltuunsa Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan. Vastineeksi Kustaa II Aadolf tunnusti Venäjän tsaariksi Mikael Romanovin ja luopui vaatimuksestaan Venäjän kruunuun. Edullisen rauhan vuoksi Ruotsi saattoi luopua hyökkäävästä ulkopolitiikastaan Pohjois-Venäjän suunnalla ja keskittää voimansa Keski-Eurooppaan. Uudessa tilanteessa Oulun linnalla ei ollut enää juuri käyttöä sotilaallisessa mielessä. Varmuuden vuoksi linnassa pidettiin kuitenkin muutaman kymmenen sotilaan varuskuntaa, jossa sotilaat saivat äkseerata rauhassa.

Oulun linnan myöhemmät vaiheet

Vaikka Oulun linnalla ei ollut järin suurta sotilaallista merkitystä, se oli kuitenkin huomattava hallintokeskus, jossa majaili Pohjanmaan käskynhaltija ja myöhemmin maaherra. Kajaanin vapaaherrakunnan alkuaikoihin asti Oulun linnan päällikkö johti myös Kajaanin linnaa, mutta 1650-luvulta lähtien Oulun linnassa palveli Oulun maaherran alainen komendantti. Tässä tehtävässä toimivat mm. kapteeni Niilo Antinpoika Björn vuosina 1651–1653, kapteeni Gabriel Matinpoika Forsman vuosina 1653–1664, kapteeni Martti Linderoth vuosina 1669–1674 ja majuri Juhana Pietarinpoika Forsman vuosina 1675–1680. Linnanpäälliköt olivat ruotsalaisia upseereita, jotka toivat omat tapansa oululaiseen elämänmuotoon.

Oulun linnan historiaa esittelevä näyttely

valaisee Pohjanlahden lukon vaiheita.

Vuonna 1657 venäläisten arveltiin hyökkäävän kaupunkiin ja linnaan tuotiin toistasataa sotilasta ja upseeria, joiden ruokkiminen tuli kaupunkilaisille niin kalliiksi, että he anoivat kruunulta korvauksia Göteborgin valtiopäivillä vuonna 1660.

Oulun linnan yhteydessä toimi asepaja, jossa valmistettiin musketteja ja pistooleja lähinnä Pohjois-Suomessa palvelevien sotilaiden käyttöön. Seudun historiaa tutkineen Pentti Virrankosken mukaan tätä ”kivääritehdasta” voidaan pitää Pohjois-Suomen vanhimpana tehdaslaitoksena. Se toimi vuoteen 1638 saakka.

Oulun linnaa käytettiin aikakauden tapaan myös vankilana, jonka tyrmässä säilytettiin tutkintovankeja ja sotilaskarkureita sekä poliittisia vankeja. Linnan muurien suojiin rakentamassaan talossa vietti viimeisen vuotensa myös Kajaanin linnassa 19 vuotta virunut ja Ruotsiin pääsyä odottanut historioitsija Johannes Messenius.

Oulun linnan tyrmään pääsi tutustumaan myöhemmin myös noituudesta tuomittu Matti Juhonpoika Montonen, joka virui linnan kellarissa puolitoista vuotta kunnes kuolema hänet vapautti. Miehestä jäi kuitenkin muistoksi tarina Montosen tyrmästä ja kapeasta tunnelista, joka yhdisti linnan kosken alta kaupunkiin. Tarinaa tunnelista kerrottiin vielä 1950-luvulla oululaisten poikain keskuudessa kolutessamme linnan rauniota ja valleja.

Oulun linnan myöhemmät vaiheet

Venäläiset pitivät Oulun linnaa jatkuvasti silmällä. Tärkeinä tiedonantajina toimivat Oulussa käyneet laukkukauppiaat, jotka kertoivat sotilasviranomaisille näkemästään.

Oulusta ja Oulun linnasta todetaan mm. eräässä venäläisten vuonna 1701 julkaisemassa matkaoppaassa näin:

”Oulun kaupunki on Oulujoensuun oikealla puolella. Meren puolelta sitä ympäröi puinen, mullalla täytetty seinä, maan puolella on kivinen muuri, se on vähänpuoleisesti linnoitettu. Asukkaita on 400 taloa, heillä on päällikkö, sotaväkeä ja aseita. Kauppiaita tulee Sumasta, Kemistä ja Vienan meren rannikolta.”

Näitä tietoja venäläiset ilmeisesti käyttivät isovihan aikana hyökätessään Oulun seudulle. Myös Oulun linnan historia jäi aika lyhyeksi, kun muuan venäläinen majuri ratsasti 250 rakuunan kanssa Linnansaarelle 29.3.1715 ja sytytti tuleen koko puisen varustuksen, joka roihusi pian kuin valtava juhannuskokko. Ennen polttamista venäläiset veivät kuitenkin mukanaan 18 kanuunaa. Jäljelle jääneitä linnan tiloja käytettiin sen jälkeen jonkinlaisena varastona.

Lopullisesti varustus tuhoutui rajussa ukonilmassa heinäkuun viimeisen päivän yönä vuonna 1793, jolloin salamanisku räjäytti linnan kellariin sijoitetun ruutivaraston. Kirjailija Sara Wacklin (1790–1846) kuvasi tuota tapahtumaa näin:

”(…) Samassa kuului niin hirvittävä pamaus kuin maa olisi haljennut. Ihmiset uskoivat tuomiopäivänsä tulleen. Kauhistuttavaa pamausta seurasi kivisade yli koko kaupungin. Suuret lohkareet putoilivat kattojen läpi ja tunkeutuivat usean kyynärän verran maahan. Kaikki ikkunat särkyivät. Kirkonovet lensivät auki, kynttiläkruunut putosivat katosta, tapulissa kellot moikuivat kaameasti, ihmiskäden koskematta.”

Kun oululaiset seuraavana aamuna ryhtyivät ottamaan selvää yöllisestä räjähdyksestä, paljastui, että linnan ruutikellari oli salamaniskun räjäyttämänä lentänyt taivaan tuuliin. Ympäristöön singonneiden kivien joukossa oli niinkin suuria lohkareita, ettei kaksikymmentä miestä jaksanut niitä liikuttaa. Onneksi kukaan ei menettänyt henkeään eikä loukkaantunut öisessä kivisateessa, vaikka monen henkikulta olikin ollut hiuskarvan varassa. Linnansaaressa olleen vahdin tönökin luhistui, mutta onnekseen mies oli vaimoineen silloin muualla.

Oulun silloilla jyrisee nykyisin vilkas liikenne. Oulun

linna sijaitsee pyöräilijöiden takana olevassa koivikossa.

Kumean räjähdyksen jälkeen paikalle jäi vain pala linnan kansliarakennuksen kivijalkaa. Vuoden 1830 vaiheilla Oulun kauppaseura kunnostutti räjähdyksessä rikkoutuneen osan linnan kellarista ruutivarastokseen.

Sen päälle rakennettiin vuonna 1873 Oulun merikoulun tähtitorni. Merikoulun toiminta lopetettiin vuonna 1910. Sen jälkeen tornissa ryhdyttiin pitämään kahvilaa, joka edelleen toimii kesäisenä keitaana vilkkaalla sillalla.

Reijo Heikkinen

12.12.2006

Kirjallisuuslähteet

Halila Aimo, Oulun kaupungin historia II. Oulu 1957.

Heikkinen Reijo, Kajaanin linna. Västinki vuosisatojen virrassa. Jyväskylä 2004.

Paulaharju Ahti, Oulun linna. Porvoo 1968.

Wacklin Sara, Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Scripta Historica XV. Jyväskylä 1989.

Virrankoski Pentti, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi 1600-luvulla. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia III. Oulu 1973.

Verkkolähteet

(Käytetty 12.12.2006)

Martti Asunmaa, Asutus- ja sotatarinoita Pohjois-Pohjanmaalta. Osoitteessa

http://www.kirjastovirma.net/asutusjasotatarinoita/05

http://www.ouka.fi/aikamatkaoulu/1600/oulu1600.htm

http://www.ouka.fi/ppm/linnansaari/Oulun_linna_historia.htm

http://www.oulu.ouka.fi/ppm/linnansaari/tutkimukset.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oulun_linna