Keväällä, kun viimeisetkin pälvet kaikkoavat tienpientareilta, talojen etelään antavilla seinustoilla ja aurinkoisilla niityillä maasta puskee iloisen keltaisia kukkia, jotka tuovat tuulahduksen kesän aurinkoisista päivistä: voikukat – kultakukat putkahtavat silmiemme iloksi.

Entisajan talonpoika arvosti tätä kesän airutta, sillä se kasvoi nopeasti ja antoi rehevine kasvustoineen navetassa talven sinnitelleelle kalvakalle karjallekin nopeasti elinvoimaa. Tarjosi se talven petun varassa kituuttaneille ihmisillekin tuki tarpeellista ruuan lisää. Voikukan katsottiin parantavan myös voin laatua ja tuovan siihen lisää väriä.

Elias Lönnrotin toteamuksia voikukasta

Voikukan (Taraxacum officinale) arvostuksesta kansan keskuudessa kertoivat myös lukuisat nimet, joilla rahvas kutsui tätä kotipihojensa sitkeää keltasilmää. Eri puolilla Suomea siitä käytettiin seuraavia Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrotin tallentamia nimiä. Nimiryväs kuvaa eloisasti kasvin iloista ulkomuotoa:

 häkkivillapää
 hökkörä
 höyhenheinä
 höytypää
 isänkukka
 julmu
 keltakukka
 kultakukka
 maitiainen
 maitoheinä
 pörhäpää
 pörhöpää
 pörrinkäinen
 pörröpää
 siankukka
 siansilmä
 villapää
 voiheinä
 voikukka
 voinunnu

Kasvista on käytetty eri puolilla Suomea myös seuraavia nimiä:

 häränsilmä
 kalloniska
 keltaukko
 kultaharja
 leijonanhammas
 maitolakki
 munkinpää
 punkkikukka
 pörröpää
 sianyrtti
 syyläkukka
 syyhykukka
 sängynkastelija ja
 tuulenpuntari.

Nimien runsaus osoittaa todeksi vanhan sanonnan, jonka mukaan rakkaalla lapsella on monta nimeä.

 

Kajaanin monitoimilääkäri Elias Lönnrot pohdiskeli myös voikukan ravinto-arvoa kääntämässään Gustawa Schartau’n Hywäntahtoisia Neuwoja Katowuosina -teoksessa. Vaikka kysymyksessä oli ennen muuta käännöstyö, Lönnrot muokkasi tekstiä Suomen oloihin sopivaksi ja lisäili siihen myös omia laajoja botaniikan tietojaan. Hän esitteli teoksessa ennen muuta sellaisia kasveja, joita voitiin käyttää turvallisesti hätäravinnoksi petun sijasta. Voikukka sai jäkälien ohella teoksessa varsin runsaasti huomiota ihmisille soveliaana ruuanlähteenä.

 

 

Lönnrot tunsi erittäin hyvin tämän kasvin, kuten edellä olleesta luettelostakin ilmenee, sillä se oli tullut hänelle tutuksi jo Sammatin kotitanhuvilla. Kajaanissa voikukka kasvoi yleisesti pitkin tienvarsia ja hänen Polvilan tilallaankin se rehotti pitkin niittyjä. Teksteissään Lönnrot kutsui voikukkaa useimmiten maitiaiseksi, sillä voikukka-nimi ei tuolloin ollut vielä vakiintunut. Nimi maitiainen juontuu voikukan varresta valuvasta maitomaisesta maitiaisnesteestä.

Lönnrotin mukaan voikukka kasvoi ”yltäkyllin kylän tienoissa, pihoilla, teillä, poluilla, pellon piertaneilla, niituilla ja missä vaan sen siemenet ovat tulleet itämään; kukkii Touko- ja Kesäkuussa keltaisilla kukilla. Varsi sillä on ymmyriäinen, pillikäs, lehdetön, kaikki lehdet käyvät ulos tyvestä.” Hän piti kasvia erittäin soveliaana ravinnonlähteenä ja petun korvikkeena, koska siitä ”juurista, puhdistettuna, uunissa kuvetettuna ja jauhettuna saadaan, jyväjauhoilla seotettuna, hyvällistä leipää.”

Hän kertoi, kuinka heinäsirkat Minorkan saaressa olivat monena vuonna hävittäneet kaiken laihon, joten asukkaiden oli elettävä voikukan juurilla. Juuri juuret olivat kuulemma soveliaat keitonkin lisukkeena, mutta myös muserrettuna. Hän kertoi, että keväällä, jolloin ”lehdet ensin pistäksen maasta ylös ja vielä ovat valkian näköset, leikataan ne visusti irti tyvestä ja kelpaavat sallatiksi, johon tarpeeseen talvella juuret ovat soveliaat: keväillä saadaan lehdeistä avullista kaalivelliä.” Hän varoitti, että muutamat pusersivat mehun voikukan juurista saadakseen ne paremman makuisiksi. Tätä ei kannattanut tehdä, sillä siten meni hyvää ruoka-ainetta hukkaan. Näin opasti alati säästäväinen Lönnrot. Voikukka ei ollut pelkästään hyvä ravintokasvi vaan sitä voitiin käyttää myös lääkkeenä. Lönnrotin mukaan kasvissa oleva maitiaisneste oli tunnettu nestettä poistavista ominaisuuksista. Lääkinnässä sitä voitiin käyttää seuraavasti:

”Juurta varhain keväällä otettuna käytetään vesittävänä, veren puhdistavana ja vatsan pehmittävänä lääkkeenä vesi-, kelta- ja perätaudeissa, vatsan turvotuksessa, sairasmielisyydessä ja muussa. Sitä varten niistä joko tuoreeltaan puserretaan mehua, taikka keitetään väkevää lientä kuivatuista. Mehua on myös silmä-jään voiteeksi kiitetty.”

 

Sitkeä Keski-Aasian kasvi

Voikukka on monivuotinen lehtiruusukkeellinen laji, joka kukkii keväällä ja alkukesästä rehevänä yleisesti kaikkialla Suomessa. Se on levinnyt alun perin Keski-Aasian vuoristoseudulta, jossa se sopeutui hyvin seudun ankariin oloihin, kuten kuivuuteen ja kylmyyteen. Nämä ominaisuudet ovat auttaneet myös sen leviämistä eri puolille maailmaa. Voikukka on yleinen kaikkialla pohjoisella pallonpuoliskolla. Se on levinnyt sitkeytensä vuoksi muillekin mantereille.

Keltaisen voikukan lääkinnälliset ominaisuudet huomattiin jo varhain, mikä ilmenee myös kasvin latinankielisestä nimestä. Taraxacum juontuu kreikan kielen silmätautia ja hoitoa tarkoittavista sanoista. Latinan officinalis tarkoittaa lääkkeenä käytettyä. Myös arabit huomasivat voikukan lääkinnälliset ominaisuudet ja kirjasivat ne jo 1000-luvulla lääkeoppaisiinsa. Keskiajalla voikukan juuria käytettiin Euroopassa yleisesti mm. virtsavaivojen hoitoon. Voikukan leviämistä ovat edistäneet sen sitkeys eri ilmastovyöhykkeillä, mutta myös sen tehokas leviäminen. Kasvi voi levitä apomiktisesti eli ilman pölytystä kehittyneistä siemenistä. Uudet kasvit ovat siis identtisiä emokasvin kanssa.

Tämä ominaisuus on vaikuttanut siihen, että voikukasta on aikojen saatossa kehittynyt lukuisia lajeja. Suomen voikukat ovat jakautuneet kuuteen ryhmään, joista suurimman ryhmän muodostavat rikkavoikukat. Niitä on laskettu olevan noin 400 eri lajia. Muut meillä tavattavat ryhmät ovat lännenvoikukat, mäkivoikukat, pohjanvoikukat, rantavoikukat ja sarvivoikukat. Vain asiantuntija voi tunnistaa kaikki voikukan lukuisat muunnokset, jota on yhteensä noin puolentuhatta lajia.

 

Ruohokenttien kiusankappale

Maallikolle voikukka on ”vain voikukka”, sitkeä kesän tuoja. Maaseudulla siihen on suhtauduttu lempeän suvaitsevasti, mutta kaupungeissa sitä on usein pidetty vihonviimeisenä rikkakasvina, jonka leviämistä on pyritty estämään käsin kitkemällä, juuriraudoilla, myrkyillä ja ruohonleikkuulla. Turhaan, sillä voikukka on saatu vain hetkeksi hävitettyä nurmikentiltä, mutta jonkin ajan kuluttua se on jälleen ilmaantunut puutarhurien vaivaksi.

Voikukan vastainen taistelu oli kaupunkien ruohokentillä kiivaimmillaan 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin sen leviäminen saatiinkin hetkeksi kuriin, mutta nykyisin kaupunkien puistotyöntekijät ovat nostaneet avuttomina kätensä pystyyn: voikukka saa iloisesti rehottaa keltaisena tien pientareilla ja ajokaistojen välissä sekä nurmikentillä siihen asti, kunnes se alkaa levittää höytyviään. Siinä vaiheessa puistoväki ilmaantuu rapsakasti maisemiin ja parturoi sen pois.

Vaikka monet ovat pitäneet voikukkaa halpa-arvoisena rikkakasvina, sen mielenterveyttä edistävä ja suomalaisten perusmelankoliaa haihduttava vaikutus on ollut erittäin merkittävä. Suomen alkukesä olisi huomattavasti apeampi ja aneemisempi ilman voikukkia. Mikä onkaan mukavampaa kuin kellistyä kauniina kesäisenä päivänä keltaisena rehottavalle voikukkaniitylle ja katsella taivaalla purjehtivia poutapilviä.

 

Reijo Heikkinen
Juttu on tehty kahden pimeän
välissä synkimmän kaamoksen
aikaan joulukuun römppäsäissä 6.12.2006.

Kirjalliset lähteet
Gustawa Schartau’n Hywäntahtoisia Neuwoja Katowuosina. Teoksessa Elias Lönnrot Valitut teokset. Ohjeita ja runoelmia. Toim. Raija Majamaa. SKS. Pieksämäki 1992.
Majamaa Raija, Taustatietoja. Teoksessa Teoksessa Elias Lönnrot Valitut teokset. Ohjeita ja runoelmia. Toim. Raija Majamaa. SKS. Pieksämäki 1992.
Mustonen O. A. F., Tietoja Kajaanin kihlakunnasta ja etenkin Paltamon pitäjäästä. Hämeenlinna 1885.
Piirainen Mikko – Pirkko Piirainen – Hannele Vainio. Kotimaan luonnonkasvit. Porvoo 1999.

Verkkolähteet
(Katsottu 6.12.2006)

http://www.arctic-flavours.fi/index.php?mid=5_105_145&la=fi

http://www.pixheli.com/yrtti/kuvasto/voikukka.html

http://puutarha.net

http://www.tohtori.fi/?page=5184117&id=1238251

http://www.tts.fi/Eliaksenyrttitarha/Yrttitarha/voikukka.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Voikukka

http://www.yrttitarha.com/kanta/voikukka/