Kolera väestön vitsauksena meillä ja muualla 1800-luvulla

Elias Lönnrot

Kolera väestön vitsauksena meillä ja muualla 1800-luvulla

Kolera väestön vitsauksena meillä ja muualla 1800-luvulla

Kolera ja sen vaikutukset urbanisoituneeseen kaupunkiyhteisöön ovat olleet viime vuosina varsin vilkkaan mielenkiinnon kohteena historiantutkijoiden, ennen kaikkea ranskalaisen ns. mentaliteettien koulukunnan tutkimuksissa. Mentaliteettien tutkijat ovat analysoineet ennen muuta ihmisten asenteita ja ennakkoluuloja eri ilmiöitä kohtaan historian saatossa. Ranskalaiset mentaliteettien tutkijat ovat tutkineet mm. entisaikain ihmisten elämän kulkua lapsuudesta hautaan, eri ikäkausia ihmiselämässä, riittejä, aivan tavallista arkipäivää, seksuaalisuuden historiaa, moraalin muutoksia kulttuureissa, tapakulttuuria, äidinvaistoa, rikollisuutta, hajujen historiaa ja ennen kaikkea sairauksien historiaa, kuten hulluutta, kuppaa, spitaalia, koleraa ja poliota.

Elias Lönnrot terveysvalistajana ja suomenkielisten uudissanojen kehittäjänä

Elias Lönnrot terveysvalistajana ja suomenkielisten uudissanojen kehittäjänä

Elias Lönnrot: ”Terveys on kultaa kalliimpi; paras lahja lapsilla, paras täysikasvaneilla, paras ikivanhoillaki. Jopa ikävä olisi ihmisen elää ja olla terveydettä. Kivulainen ihminen ei puolin määrin tunne itseänsä terveen ja raittiin rinnalla onnelliseksi. Sen tähdenpä pitäisiki jokaisen terveydestänsä huolta pitää; elää niin, että taudit ja kivulaisuudet vältettäisi, ja jos kuitenki tulisivat, rientämiseen viljellä eli nauttia aineita, joita luoja on terveyden jälleen voittamiseksi säästänyt. Tulipalosta kyllä koetaan varjella, mitä saadaan. Eikö vielä enemmin tulisi taudeissa katsoa, mistä saisi parannusta, etsiä ymmärtäväisiä neuvoja ja niitä ajallansa seurata. Ja niin kuin tulta estetään vallalleen pääsemästä, niin pitäisi terveen ihmisen varoa tautiaki.”

Elias Lönnrot (1802–1884)

Elias Lönnrot (1802–1884)

Eipä arvannut 31-vuotias lääketieteen tohtori Elias Lönnrot matkatessaan tammikuussa 1833 Oulujärven jäätietä pakkashuuruiseen noin 400 asukkaan Kajaaniin, että tuosta matalien majojen, savisten kujien ja maata möyrivien raatimiesten kaupunkipahasesta tulisi hänen asuinpaikkansa vuoteen 1854 asti. Tuskin tuolloin oli alakuloisempaa asuinpaikkaa koko