Iltarusko Oulujärvellä.

vm. 1895

Omistaja Heikki Hortling

M/s Kajaani IV telakan rannassa.

Kajaani IV:n varhaisvaiheet ovat aukollisia ja tietojen saanti vaatisi perusteellisempia tutkimuksia kuin tässä on mahdollista. Se kuitenkin tiedetään, että laivaa on käytetty aikaisemmin Oulujärvellä hinaajana. Kajaani IV on tällä hetkellä Oulujärven selvästi vanhin ”wanha rouva”. Se on kooltaan 17 metriä pitkä ja noin 5-6 metriä leveä.

Aluksen voimanlähteenä on 40 hevosvoiman Wickström, joka antaa laivalle vakaan ja arvokkaan matkavauhdin kuten Oulujärven laivaston nestorille kuuluukin. Toimitusjohtaja Heikki Hortlingin tietojen mukaan aluksesta käytettiin aikaisemmin nimeä Lunkentus, mutta sen 1960-luvun alkupuolella ostanut arkkitehti Esko Laitinen nimitti laivan Kajaani IV: ksi. Laitinen oli puolestaan ostanut aluksen Jori Pesoselta, joka oli 1960-luvun alussa muuttanut sen dieselkäyttöiseksi.

Kajaani IV:n jykevä ankkuri.

Laitinen myi Kajaani IV:n puolestaan 1993 Heikki Hortlingille, joka teki siinä vuonna 1994 perusteellisen remontin, mm. pohja kunnostettiin ja sisätilojen lahot puuosat uusittiin. Kajaani IV:een rakennettiin myös sauna ja lämmitysjärjestelmä. Tällä hetkellä laiva on varsin hyvässä kunnossa ja näyttää virkeänä mallia nuoremmilleen.

Lähteet: Heikki Hortlingin 10.1.1999, Allan Sointamon 9.1.1999 ja Matti Kuorikosken 25.4.2006 antamia tietoja.

vm. 1901

Omistaja Pauli Tirkkonen

M/s Kunto Ärjänselällä.

M/s Kunto on Oulujärven toiseksi vanhin liikenteessä oleva alus. Sen varhaisvaiheet ovat hieman hämärän peitossa, mutta se kuitenkin tiedetään, että Oulujoen Uittoyhdistys osti aluksen vuonna 1933, mistä lähtien se toimi hinaajana Oulujärvellä. Kun Kunnon kunto rapistui, sitä käytettiin uittoyhtiön asuntolaivana ns. rannankeruussa, jossa kerättiin Oulujärven rannoille tuulten mukana ajautuneita irtopuita.

Kunto odottaa talven tuloa.

Laiva siirtyi yksityiskäyttöön vuonna 1983, jolloin Pauli Tirkkonen hankki laivan omistukseensa. Hän oli aikaisemmin työskennellyt uittoyhtiön telakalla, joten hän tunsi Oulujärven hinaajat ja niiden koneet kuin omat taskunsa. Ammattimiehen ottein Pauli Tirkkonen kunnosti Kunnon ja on käyttänyt sitä remontin jälkeen kesäisin huvialuksena Oulujärvellä. Aluksessa on 136 hevosvoiman Kontio-niminen dieselkone. Laiva on rekisteröity kahdeksalle hengelle. Talvisin Kuntoa säilytetään muiden Oulujärven vanhojen ladyjen tavoin Telakanrannassa.

Lähteet: Pauli Tirkkosen 9.1.1999, Timo Rantasen 25.4.2006 ja Matti Kuorikosken 25.4.2006 antamia tietoja.

vm. 1910

Omistaja Timo Rantanen

Mirkku lähdössä lavetilla kohti Oulujärveä.

Kuva Timo Rantanen.

Uusin tulokas Oulujärven vanhojen laivojen säädyssä on Kajaanin Purjehtijoiden pitkäaikaisen puheenjohtajan Timo Rantasen syystalvella 2005 hankkima Tähti, joka on valmistunut vuonna 1910. Se on alun perin tsaarin armeijalle Pietarissa rakennettu miinanlaskija. Aluksen pituus on 14,7 metriä, leveys 3,7 metriä ja syväys 1,70 metriä. Nykyisin siinä on voimanlähteenä 15 vuotta sitten asennettu 100 hevosvoiman Wickström-moottori.

Tähdin entisen Mirkun vaiheet ovat olleet hyvin värikkäät, sillä saksalaiset kaappasivat aluksen 1918 ja käyttivät sitä miinanraivaustehtävissä. Tuolloin siitä käytettiin nimeä F25. Saksalaisomistuksen jälkeen alus siirtyi Suomenlinnaan yhteysalukseksi ja nimi vaihtui Johan Sparreksi. Se toimi 1930-luvulle asti ilmavoimien huoltolaivana.

Mirkku, joka nykyisin kantaa jo nimeä Tähti,

keinuu laivatoveriensa kanssa Uiton laiturissa.

Vuonna 1951 laiva siirtyi Kotkan satamaan hinaajaksi ja sai uudeksi nimekseen Mirkku. Vuodesta 1985 lähtien se on ollut usealla yksityishenkilöllä huvialuksena ja kantoi välillä mm. nimeä Hajuherne. Nykyisin sen kotisatama on Uiton telakalla ja alus on saanut uudeksi nimekseen Tähti. Tämä liki satavuotias alus täydentää mukavasti Oulujärven vanhojen laivojen kunniakasta joukkoa.

Lähde: Timo Rantasen 20.1.2006, 6.2.2006 ja 25.4.2006 antamia tietoja.

vm. 1911

Omistaja Jaakko Ebeling

Etualalla s/s Kajaani I (entinen Salo II).

Kajaani I tunnettiin aikaisemmin nimellä Salo II, joka liikennöi vuodesta 1911 lähtien Kajaanin ja Vaalan välillä, mutta nouti usein matkustajia myös Paltaselällä Kiehimästä saakka. Salo II oli vuonna 1909 perustetun Oulujärven Laivaosakeyhtiön lippulaiva. Yhtiön rahasampona oli ollut vuodesta 1899 Salo-niminen alus, mutta se ei 1910-luvun vaihteessa enää kyennyt yksinään selviämään lisääntyneestä liikenteestä. Sen vuoksi laivayhtiö päätti rohkeasti laajentaa toimintaansa ja rakentaa Oulujärvelle uuden ja suuremman aluksen. Höyrylaivan piirustukset valmistuivat 1910.

Keväällä 1911 Salo II saatiin liikennöitävään kuntoon ja se aloitti purjehdukset Kajaanin ja Vaalan välillä. Siitä muodostui ajanoloon Oulujärven kuningatar, johon mahtui noin 150 matkustajaa. Laivan kapteenina oli pitkään Vilho Ilmari Pirinen. Kun Oulujärven laivayhtiön kannattavuus kävi 1930-luvulla kannattamattomaksi, Salo II myytiin Kajaanin Puutavara Oy:lle hinaajaksi vuonna 1936 ja samalla matkustaja-alus alennettiin yhtiön varppialukseksi. Siitä tuli varppaajahinaaja Kajaani I. Laivassa oli kipparin lisäksi 8-henkinen miehistö.

Varppaamisessa Kajaani I ajoi noin 2,5 kilometrin päähän tukkilautasta ja ankkuroi sitten itsensä tiukasti pohjaan. Sitä ennen se oli laskenut perässään vahvan teräsköyden järvelle. Jottei köysi olisi uponnut syvyyksiin, siinä oli määrävälein tynnyreitä kannattamassa. Sen jälkeen alus ryhtyi kelaamaan teräsvaijeria kuin uistinmies ja veti samalla tukkilauttaa lähemmäksi. Kun vaijeri oli vinssattu loppuun ja lautta oli laivan kyljessä, operaatio uusittiin. Näin järeä tukkilautta vähä vähältä saatiin varpattua Kajaaninjoki-varteen, josta pienemmät hinaajat kuljettivat puut tehtaalle. Tässä kuluttavassa työssä Kajaani I raatoi vuoteen 1959, jolloin se poistettiin käytöstä epätaloudellisena ja vanhanaikaisena. Varppaaminen oli auttamatta liian hidas tapa puutavaran kuljettamiseen.

Kajaani I odottaa kuivatelalakalla vesillelaskua.

Kun Kajaani Oy aikoi syksyllä 1963 romuttaa kaksi vanhaa hinaajaansa, sai metsänhoitaja Jaakko Ebeling tilaisuutensa. Hän oli pitkään haaveillut omasta aluksesta ja osti Kajaani I:n itselleen. Hän teki laivassa perusteellisen remontin yhdessä varatuomari Pentti Rautaman kanssa. Kesällä 1963 Ebeling kuvaili korjausoperaatiota näin:

”Ostettuani laivan se oli ollut jo viitisen vuotta käytöstä poistettuna ja aika huonossa kunnossa. Pahin työvaihe oli käytössä kolhiintuneen ja ruostuneen pohjan kunnostaminen. Korjaamista ja maalaamista oli joka puolella, ja tuntuu siltä, että työtä riittää. Kun toisen paikan saa kuntoon, on aloitettava toisesta. Kaikki tämä on kuitenkin mieluista työtä. Jokaisella matkalla voi nauttia entistä enemmän tekemistään korjauksista.”

Remontissa Ebeling asensi laivaan myös Amerikasta hankkimansa radioamatöörilaitteet, joiden avulla hän saattoi pitää yhteyttä maihin jo ennen nmt- ja gsm-puhelinten aikakautta. 1960-luvulta lähtien 23,5 metriä pitkä ja 5,8 metriä leveä vanha rouva on ollut Ebelingin omistuksessa ja hänen kesälomiensa kiintopiste. Laivassa tehtiin jokin aika sitten jälleen remontti ja alus on yhä hyvässä kunnossa.

Lähteet: Kajaani I-laivan uusi rooli Oulujärven uivana kesähuvilana. KS 29.7.1964 no 202; Allan Sointamon 9.1.1999 ja Timo Rantasen 25.4.2006 antamia tietoja; Reijo Heikkisen kokoamia tietoja Oulujärven laivoista.

vm. 1920

Omistajat Matti Kuorikoski ja

Allan Sointamo

S/s Kouta odottelee järvelle lähtöä Uiton laiturissa.

Oulujärven höyrylaivakauden kunniakkaita perinteitä on jatkanut s/s Kouta, joka on toiminut kesäisin risteilyaluksena Kainuun meren ulapoilla. S/s Kouta tunnettiin aikaisemmin nimellä Vuokatti II. Laivan vaiheita tutkineen Martti Pakkasen mukaan tämä 22,55 metriä pitkä ja 5,34 metriä leveä alus rakennettiin alun perin Ahlström Oy:n telakalla Varkaudessa vuonna 1920. Se saattoi kuljettaa hieman yli sataa matkustajaa. Aluksen tilasi Sotkamon Reitin Liikenneosuuskunta. Alus kuljetettiin junalla osina Varkaudesta Kajaaniin, jossa se sitten koottiin lopullisesti vesiliikenteeseen sopivaksi. Vuokatti II aloitti liikennöimisen Kajaanin ja Sotkamon välillä juhannuksena 1921. Sen kipparina toimi pitkään Jaakko Härkönen. Hänen lisäkseen aluksessa työskenteli kaksi lämmittäjää ja neljä kansimiestä.

Aluksi Vuokatti II nautti sotkamolaisten keskuudessa suurta suosiota, sillä sen avulla he pääsivät vaivattomasti Kajaaniin asioimaan. Markkina-aikaan laivassa olikin tungosta ja tunnelmaa. Henkilökunta sai olla varuillaan, jotteivät sotkamolaisisännät olisi matkan aikana innostuneet naukkailemaan povitaskun pullon ”kovaa teetä” liian innokkaasti, jotteivät olisi pudonneet partaan yli Nuasjärveen. Kajaanin maatalousnäyttelyn aikaan kesällä 1925 laivaan syntyi melkoinen ylilasti, kun Vuokattiin ahtautui Sotkamosta lähdettäessä 253 matkustajaa. Kajaanin poliisi piti kuitenkin huolen, ettei sallittua matkustajamäärää paluumatkalla ylitetty. Vuokatti kuljetti aluksi lähitienoille menijät ja kävi lopuksi hakemassa Sotkamon kirkolle matkaavat.

Koudan ahteri.

Sotkamon reitin vesiliikenteelle kävi kuitenkin samoin kuin Oulujärven laivaliikenteelle 1930-luvun puolivälissä: se ei kyennyt kilpailemaan nopeamman autoliikenteen kanssa. Yritys yritti saada asiakkaita alentamalla lippujen hintoja. Kajaanin ja Sotkamon väli maksoi lopulta 40 penniä, mikä oli aivan liian alhainen hinta, jotta toiminta olisi ollut kannattavaa. Niinpä osuuskunta joutui myymään aluksen 225 000 markan kauppahinnasta Oulujoen Uittoyhdistykselle syksyllä 1936.

Uittoyhdistys siirsi laivan kesällä 1937 Oulujärvelle ja sille annettiin uusi nimi Kouta, joka juontuu Oulujärven Koutaniemestä. Alus palveli tynnyrivarppaajana kesään 1967 saakka. Siinä oli 121 indikoitua hevosvoimaa, joten se oli 1950-luvun lopulle asti uittoyhdistyksen voimakkain alus. Kun Vuokatti II:sta tehtiin Kouta, sen keulatäkille asennettiin jämerä ankkuripeli, jota se varppilaivana tarvitsikin.

Messinki kiiltää s/s Koudassa.

Uittohommissa aluksella työskenteli kesäkaudessa kymmenen ihmistä, kolme päällystöön kuuluvaa, neljä kansimiestä, kaksi konemiestä ja laivaemäntä. Miehistöä tarvittiin kaksinkertainen määrä, koska Koudalla työskenneltiin kahdessa vuorossa. 1950-luvun lopulla Kouta alkoi olla auttamatta liian vanha ja kömpelö uiton tarpeisiin, joten yhdistys hankki sen tilalle voimakkaan Oulujärvi I -nimisen tunnelihinaajan. Vaikka Kouta oli käyttökustannuksiltaan melko kallis, sitä käytettiin uittoyhdistyksen töissä kesään 1967, jonka jälkeen se pantiin telakalle seisomaan. Sen kone purettiin ja laitettiin kunnon rasvoihin.

Matti Kuorikoski on viime vuodet

kipparoinut Koutaa.

Sen jälkeen laiva seisoi toimetonna, kunnes 1970-luvun puolivälissä siitä kiinnostuivat Kajaanin lentoaseman päällikkö Allan Sointamo ja hammasteknikko Matti Kuorikoski. He hankkivat Koudan omaan käyttöönsä. Miehet perustivat Oulujärven Höyrylaivamatkat -nimisen yhtiön, jonka tarkoituksena ei ollut niinkään rahanteko vaan vanhan höyrylaivaperinteen vaaliminen.

He ryhtyivät kunnostamaan vanhaa varppilaivaa. Remontti kesti noin kaksi vuotta ja vasta sen jälkeen aluksella voitiin aloittaa tilausliikennöinti. Matkoja on pyritty tekemään vain sen verran, että laivasta aiheutuvat kulut saadaan peitettyä. S/s Kouta onkin Suomen pohjoisin matkustajaliikenteeseen katsastettu höyrylaiva. Siihen voi kohtuudella ottaa noin 60 matkustajaa. Koudan ylläpito on työlästä, sillä vanha rouva vaatii jatkuvaa kunnostamista. Talvella 2002 siihen tehtiin kattilaremontti, jossa tuubit vaihdettiin. Samalla se pantiin Museoviraston perinnelaivarekisteriin.

S/s Koudan liikkeelle lähdössä ei turhia hötkyillä. Siihen on varattava riittävästi aikaa. Ennen kuin alus irtaantuu laiturista, sitä pitää ensin lämmittää kolme neljä tuntia, jotta kattilan paine saadaan riittävän korkeaksi. Koudan ns. voimaluku on 450, mikä saadaan siten, että kerrotaan kattilan tulipinta-ala vesikuutiometrimäärällä. Kattilatilavuus on viisi kuutiota ja käyttöpaine kahdeksan kiloa. Hyväkuntoisessa höyrykoneessa on edelleen 121 indikoitua hevosvoimaa, kuten sillä oli jo valmistusvuonna. Laivan syväys on 1,6 metriä ja paino 60 tonnia. Vanha rouva ei pidä kiirettä Oulujärven aalloissa, sillä laivan matkanopeus on kuusi solmua.

Kesäisin Koudalla riittää kiireitä.

Matti Kuorikosken ja Allan Sointamon Oulujärven höyrylaivaperinteen vaalimisessa tehty työ sai vuonna 1988 julkisen tunnustuksen, kun heille myönnettiin Kainuun kulttuurirahaston 10 000 markan tunnustuspalkinto. Nykyisin Kouta on hammasteknikko Matti Kuorikosken komennossa Allan Sointamon sairastumisen jälkeen. Kouta on esiintynyt vuosikymmenten kuluessa monissa tv-elokuvissa ja dokumenttiohjelmissa sekä mainoksissa. Sen avulla monet matkailijat ja ulkopaikkakuntalaiset ovat päässeet tutustumaan Oulujärven avariin selkiin. Useimmiten sen näkee jyskyttävän Paltaselällä, mutta kesäisin se käyttää erilaisia työyhteisöjä ja seurueita myös Ärjässä ja Manamansalon Saaripäivien aikana se keinuu varsin usein Martinlahden satamassa.

Lähteet: S/s Kouta avasi Oulujärven höyrylaivakesän. Pohjolan Työ 16.6.1988; Tunnustuspalkinto höyrylaivaperinteen elvyttämisestä. KS 9.5.1988; S/s Kouta purjehtii höyryn voimalla. Poiju 1996; Pakkanen Martti, Kouta – Oulujärven kruunaamaton kuningatar. Korsteeni. Suomen Höyrypursiseuran ry:n vuosijulkaisu 2002; Allan Sointamon 9.1.1999 ja Matti Kuorikosken 25.4.2006 antamia tietoja.

vm. 1928

Omistajat Jari Immonen ja

Teuvo Korajoki

M/s Ämmäkoski lähdössä Oulujärvelle.

Vanhojen laivojen jaloon kaartiin kuuluu myös m/s Ämmäkoski, joka valmistui alun perin Kotkaan satamahinaajaksi. 1940-luvulla alus hankittiin Kajaani Oy:lle hinaajaksi. Myöhemmin se siirrettiin ylävesille. Se oli hieman epävakaa hinaajaksi, mikä koitui sen kohtaloksi Sotkamon Tenetillä 7. heinäkuuta 1977. Tuolloin se upposi ilmeisesti ohjausvirheen vuoksi. Onnettomuudessa hukkui kaksi miestä. Alus nostettiin ylös ja säilytettiin Kuurnan rannassa, missä se rapistui entisestään.

M/s Ämmäkoski kyntää kohti Toukkaa.

Vuonna 1982 Pentti Kinnunen ja Veli-Pekka Kinnunen ostivat sen ja tekivät alukseen täysremontin. Hinaajasta poistettiin liki kymmenen tonnin painoinen kone ja sen tilalle laitettiin 200 hevosvoiman Volvo Penta-dieselkone. Jotta aluksen painopiste olisi saatu mahdollisimman alas ja sen kulku vakaaksi, Ämmäkosken pohjalle laitettiin 10 tonnin sepelikuorma. Kesällä 2005 Ämmäkosken omistaja vaihtui ja aluksen uusiksi omistajiksi tulivat Jari Immonen ja Teuvo Korajoki.

Lähde: Veli-Pekka Kinnusen 9.1.1999, 22.5.2004; Timo Rantasen 25.4.20006 ja Matti Kuorikosken 25.4.2006 antamia tietoja.

M/s Jalo siirrettiin kesällä 2005 Tampereelle.

Oulujärvellä seilasi vuosina 1997–2005 Reino Mäkelän omistama m/s Jalo. Se on valmistunut vuonna 1909 Joroisissa Lehtoniemen telakalla. Aluksen alkuperäinen nimi oli Pankakoski. Myöhemmin se toimi Kotkassa satamahinaajana, mutta vuonna 1933 se siirrettiin Saimaalle hinaajaksi. Vuonna 1982 aluksen silloinen omistaja Enso Gutseit myi sen yksityiselle omistajalle. Vuonna 1997 Reino Mäkelä kuljetti sen Oulujärvelle, jossa se oli hänen käytössään kesään 2005 saakka, jolloin se myytiin Tampereelle.

Lähde: Reino Mäkelän 9.1.1999 ja Timo Rantasen 25.4.2006 antamia tietoja.

Wanhan leidin peräaalto Ärjänselällä.

Reijo Heikkinen

26.4.2006

---