Valokuvauksesta kehittyi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa itsenäinen taidemuoto, joka muutti monella tavalla ihmisten maailmankuvaa ja vapaa-ajanviettotapoja. Siitä on vuosien saatossa tullut nykyaikaisen mediateollisuuden kivijalka ja miljoonien ihmisten harrastus. Suomalaisen valokuvauksen ja elokuvan merkittävin primus motori 1800- ja 1900-luvun vaihteessa oli kuhmolainen Karl Emil Ståhlberg, joka syntyi 30. marraskuuta 1862.
Ståhlbergit muodostivat Kainuussa 1700- ja 1800-luvuilla merkittävän pappis- ja virkamiessuvun, jonka jäsenet toimivat kirkkoherroina ja nimismiehinä Sotkamossa, Hyrynsalmella ja Kuhmoniemellä. Monet suvun jäsenistä kohosivat myöhemmin myös valtakunnan tason merkkimiehiksi, kuten K. J. Ståhlberg, josta tuli itsenäisen Suomen ensimmäinen presidentti. Valokuvauksemme uranuurtaja Karl Emil Ståhlberg oli hänen serkkunsa. Karl Emilin isä Gustaf Fredrik Ståhlberg toimi Kuhmoniemen vallesmannina 1860-luvulla.
Koulunsa Karl Emil kävi Oulussa ja opiskeli sen jälkeen maanmittausinsinööriksi Helsingissä. Hän työskenteli sen jälkeen kolmena kesänä Pohjanmaan ratatöissä, kun Oulun rataa valmistettiin. Hän vaihtoi kuitenkin alaa 1888 tehtyään puolisonsa Aurora Eleonoran kanssa häämatkan Pariisiin. Siellä hän tutustui valokuvaukseen ja innostui siitä niin syvällisesti, että perehtyi sen salaisuuksiin mm. helsinkiläisen valokuvaajan Daniel Nyblinin apulaisena. Helmikuussa 1889 Ståhlberg perusti sitten oman ateljeensa pääkaupunkiin. Siitä kehittyi Suomen suurin valokuva-ateljee, jossa asiakkaat saattoivat kuvauttaa itsensä yhdistetyssä sähkö- ja magnesiumvalaistuksessa. Ateljeen sisustus oli myös poikkeuksellisen ylellinen. Ateljeen koosta kertoo se, että kuvattavaksi mahtui kerralla jopa sata henkilöä.
K. E. Ståhlberg ei tyytynyt pelkästään muotokuvaajan rooliin vaan hankki mannermaalta liikkeeseensä tuon ajan hienoimmat taustafondit, valokuvauskojeet ja filmit. Lisäksi hän organisoi myös alan koulutustoiminnan palkkaamalla kouluttajiksi valokuvausalan parhaimmat ammattilaiset, julkaisemalla maamme ensimmäisen valokuvausoppaan ja perustamalla ensimmäisen valokuvausalan lehden. Cameran-lehti ilmestyi vuosina 1891–1893. Lisäksi hän järjesti valokuvauskilpailuja ja markkinoi maisemavalokuvauksen parhaita tuotoksia suurelle yleisölle. Ståhlbergin liiketoiminta oli hyvin nykyaikaista ja ajan olot huomioiden harvinaisen innovatiivista. Ulkomaille tekemiensä liikematkojen aikana hän haisteli alan kansainvälisiä virtauksia ja toi ideoitaan nopeasti Suomeen.
Hän toimi itse alkuvuosina ateljeessaan valokuvaajana, mutta vähitellen hän keskittyi ennen muuta liikkeenjohtoon perustamalla useita haaraliikkeitä mm. Vaasaan, Viipuriin, Tampereelle ja Imatralle. Laajentunut yritys muutettiin osakeyhtiöksi ja sen nimeksi valittiin vuonna 1899 Atelier Apollo. Tämä klassinen nimi juontui kreikkalaisten valonjumala Apollosta, jonka myös roomalaiset ottivat omakseen. Hän oli parannustaidon, ennustuksen ja runollisen innoituksen jumala, mutta myöhemmin valon ja auringon jumala. Valollahan on valokuvauksessa keskeinen merkitys.
Ståhlberg tunsi lukkarinrakkautta pohjoisen kontuja kohtaan ja palkkasi 1892 toimittaja ja valokuvaaja Into Konrad Inhan, joka oli aikakautensa taitavin dokumentaristi, kuvausretkelle pohjolan perukoille. Retken aikana Inha matkasi polkupyörällä ja tallensi mukanaan kuljettamalla raskaalla paljekameralla Pohjois-Suomen maisemia. Kuvista koottiin myöhemmin 80 kuvaa käsittävä valokuvanäyttely. K. E. Ståhlberg toimi myös primus motorina, kun I. K. Inha teki kulttuurihistoriallisesti merkittävän kuvausmatkan Vienaan 1894 yhdessä kajaanilaissyntyisen etnologin Kustaa Fredrik Karjalaisen kanssa. Retken tuloksena saatiin noin 200 ainutlaatuisen arvokasta vienalaista kansanperinnettä ja elämää havainnollistavaa valokuvaa, joita on käytetty useiden teosten kuvittamisessa. Näistä valokuvista on vuosikymmenten saatossa tullut eräänlaisia karelianismin ikoneita.
K. E. Ståhlberg ei vaikuttanut pelkästään valokuvausalan kehitykseen vaan hän oli merkittävällä tavalla vauhdittamassa myös elokuvan läpimurtoa maassamme. Käydessään toisen vaimonsa Sonja Ståhlbergin kanssa häämatkalla Pariisissa hän innostui toden teolla elävistä kuvista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Niinpä hän ryhtyi esittämään elokuvia Helsingin Ylioppilastalon musiikkisalissa tammikuussa 1897. Koska laadukkaita lyhytelokuvia ei tuolloin juuri ollut, hän palkkasi alan parhaat ammattimiehet kuvaustyöhön.
Atelier Apollossa valmistettiin kaikkiaan 112 lyhytelokuvaa, joihin tallennettiin maisemia ja merkkitapahtumia eri puolilta maata. Ståhlberg ei unohtanut myöskään kotiseutujaan, sillä hänen kameramiehensä matkasivat vaivalloisesti Kainuuseen ja tekivät kolme terva-aiheista lyhytelokuvaa vuonna 1908. Niihin on tallennettu tervanpolttoa Sotkamossa, tervavenematka Koivu- ja Ämmäkosken kautta Vaalaan ja sieltä kuohuvien koskien kautta kohti Muhosta. Ämmäkosken kuohut tallennettiin uudestaan filmille vuonna 1911 ja tervankuljetus vielä kerran kesällä 1913. Atelier Apollon tuottamiin ja Ståhlbergin ideoimiin lyhytelokuviin tallennettiin myös lukuisia tuon aikakauden matkailukohteita ja merkkitapahtumia. Ne kertovat ilmeikkäästi yli sadan vuoden takaisesta elämästä.
K. E. Ståhlberg innostui myös näytelmäelokuvasta. Niinpä Atelier Apollo tuotti ja filmasi ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan ”Salaviinanpolttajat” keväällä 1907. Sen ohjaajina toimivat ruotsalainen taiteilija, kreivi Louis Sparre ja näyttelijä Teuvo Puro. Tuo noin 20 minuuttia kestävä filmi oli myös ensimmäinen Venäjän keisarikunnassa tehty elokuva. Puro esitti myös yhtä pääosista. Hän näytteli korpirojusta viehtynyttä juoppoa, joka huijasi korttipelissä pontikankeittäjiä ja luikki rähinän jälkeen tiehensä, kun virkavalta ilmaantui pontikankeittopaikalle. Filmin ensi-ilta oli 29.5.1907 Maailman Ympäri -teatterissa Helsingissä. Filmin kuvamateriaali ja käsikirjoitus ovat myöhemmin tuhoutuneet.
Ståhlberg innostui näytelmäelokuvien tuottajaksi uudelleen vasta 1912, jolloin valmistui elokuva ”Margaretaa ajetaan takaa”. Tälle elokuvalle leimallisia ovat pitkät auton ajokohtaukset sadan vuoden takaisessa Helsingin vilinässä. Ilmeisesti lopputulos ei tyydyttänyt laadusta tarkoin kiinnipitävää Ståhlbergia, joka luopui seuraavana vuonna kaikista elokuvahankkeista. Lopettamispäätöstä vauhditti myös se, että Helsinkiin ilmaantui tuossa vaiheessa liikaa elokuvateattereita eikä ala enää kannattanut taloudellisesti.
Myöhemmin lyhytjännitteiseksi luonnehdittu K. E. Ståhlberg innostui myös operetista ja aloitti näyttävät esitykset omistamassaan elokuvateatteri Apollossa, joka muutettiin operettinäyttämöksi. Hän haali sen parrasvaloihin tunnettuja näyttelijöitä ja panosti myös näyttämön yhteydessä toimivaan ravintolaan. Apollon kassakone kilisi iloisesti aina vuoteen 1914, sillä pääkaupungin kerma ja lähitienoon venäläiset upseerit halusivat juhlia näyttävästi. Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen heikensi kuitenkin alan kannattavuutta, joten Ståhlberg luopui liiketoimistaan ennen muuta terveydellisten syiden vuoksi 1916. Tämä valokuvauksemme ja elokuvamme monipuolinen uranuurtaja kuoli Helsingissä 27. kesäkuuta 1919.
Reijo Heikkinen
Kuvat: Wikimedia Commons