Marjaniemen majakka ja saaren pookit

Merenkulun turvallisuutta Hailuodon rantamilla ovat oleellisesti parantaneet majakat ja pookit. Oulun porvarit ryhtyivät jo 1770-luvulla kiinnittämään huomiota kaupungin edustan merenkulun turvallisuuteen. He rakensivat Hailuodon Marjaniemeen saman vuosikymmenen lopulla kaupunkiin johtavalle väylälle 16 sylen korkuisen laudoitetun väylämerkin. Vuoteen 1790 mennessä pookit pystytettiin myös Hiidenniemeen, Keskiniemeen ja Santosen itäpuolelle. Niiden kunnosta huolehti Oulun kauppaseura yhdessä Oulun kaupungin kanssa. Samoihin aikoihin Hailuodon korkeimmalle kukkulalle, 31 metriä korkealle Hyypänmäelle, rakennettiin myös ns. Hyypän pooki, joka toimi vielä vuonna 1912, jolloin Samuli Paulaharju kuvasi sen.

Merenkulun keskukseksi Hailuodossa kohosi vähitellen saaren läntisin osa, Marjaniemi, jossa lienee alunperin ollut samanniminen maalaistalo 1500- ja 1600-luvun vaihteessa. Paikallisen tarinaperinteen mukaan Marjaniemen talo olisi ollut koko saaren vanhin talo. Se jäi kuitenkin jo rappasotien jälkeen autioksi, sillä seudun liian hiekkapitoiset pellot eivät antaneet riittävää elantoa. Kukaan muukaan ei sen vuoksi rohjennut asettua autiotaloon, joten vuoden 1685 käräjillä Jaakko Annala -niminen talokas sai liittää Marjaniemen taloon kuuluneet niityt omaan tilaansa, tosin veroa vastaan. Marjaniemen mainitaan olleen autiona vielä vuonna 1753. Pian tämän jälkeen niemen käyttö kuitenkin muuttui, kun sinne rakennettiin ensimmäinen väylämerkki ja sen perään tunnusmajakka.

Marjaniemen tunnusmajakka joutui varsinkin syksyisin kovien myrskyjen kouriin, joten se rapistui vuosien saatossa. Se peruskorjattiin ja tervattiin pariinkin otteeseen vuosina 1786 ja 1800. Jo noihin aikoihin niemeen oli asettunut myös luotseja perheineen. Ilmeisesti he olivat aluksi vain paikallisia kalastajia, jotka yrittivät hankkia luotsauksella lisätuloja. Sinnikkäästi he odottelivat Marjaniemessä väylälle ilmaantuvia aluksia ja ohjasivat ne turvallisesti Ouluun.

Hailuodon edustalla toimi vuodesta 1794 lähtien myös maamme ensimmäinen ns. majakka-alus. Se oli miehittämätön ns. porttiviitta-alus, jossa ei ollut valaistusta. Suurikokoinen proomu, josta seudun kalastajat käyttivät nimitystä porttiprikka, näkyi merellä kauas ja osoitti samalla luotsin kohtauspaikan.


Kuvassa oikealla puinen vuonna 1800 Marjaniemeen
rakennettu pooki ja saaren edustalla vuonna 1859 kellunut
 porttiviitta-alus. Kuva: Merenkulkulaitoksen kokoelmat.

Ankkurissa ollessaan porttiviitta-alus osoitti myös selvästi merivirran suunnan ja auttoi siten Ouluun purjehtijoita. Kovien myrskyjen aikana proomu kuitenkin usein karkasi. Niinpä luotsien oli uurastettava pitkään, jotta se saatiin kuljetettua takaisin asemapaikkaansa. Vuonna 1850 proomu lähti jälleen omille teilleen. Sen pelastamiseen osallistui kaksi paikallista luotsia, jotka molemmat hukkuivat. Merialueella pidettiin porttiviitta-alusta aina vuoteen 1881. Seuraava majakka-alus ilmaantui Perämerelle vasta 1901, jolloin majakka-alus Kemi aloitti toimintansa.

Oulun porvarit vastasivat Hailuodon luotsaus- ja majakkatoiminnasta vuoteen 1849 saakka, jolloin kruunu otti tehtävät hoitaakseen. Noihin aikoihin myös Marjaniemi tuli lopullisesti valtion hallintaan. Vuoden 1854 tienoilla viranomaisilla oli suunnitelmissa rakentaa Marjaniemen pookin laelle lyhytkoju ja peiliheijastimin varustettu valolaite. Krimin sodan vuoksi hankkeesta ei tullut kuitenkaan mitään.

Perämeren merenkulun turvaamiseksi päätettiin 1860-luvulla Pohjanmaalle rakentaa neljä majakkaa. Niistä ensimmäinen oli tarkoitus sijoittaa Hailuotoon. Majakan suunnittelu annettiin nuorelle arkkitehdille Axel Hampus Dahlströmille. Rakennustyöt viivästyivät kuitenkin suurten nälkävuosien aiheuttamien taloudellisten rasitusten vuoksi muutamalla vuodella.

Vuonna 1869 Dahlström sai rakennuspiirustukset valmiiksi ja rakennustöihin päästiin käsiksi. Majakka rakennettiin tiilistä, joiden hankkimisessa syrjäiseen paikkaan oli melkoisia vaikeuksia. Myös muurareista oli pula. Valmistuttuaan Marjaniemen majakasta tuli luotolaisten ylpeys. Se oli 25 metriä korkea maanpinnasta mitattuna. Merenpinnasta mitattuna majakka oli 30,2 metriä korkea. Säästäväisyyssyistä siihen ei rakennettu välitasanteita. Dahlströmin kädenjälki ilmenee mm. siinä, että majakan alapuolista osuutta kiertää kaksi vannetta. Kierreportaat, joita on yhteensä 110, vievät ylätasanteelle, jossa sijaitsee valotorni kaiteineen. Marjaniemen majakka kalkittiin hohtavan vaaleaksi, jotta se olisi näkynyt mahdollisimman kauas. Sitä voidaan pitää yhtenä kauneimmista rannikoittemme majakoista, todellisena Perämeren helmenä.



Marjaniemen majakka on maanpinnasta
mitattuna 25 metriä korkea, joten siitä on
vaikea saada kokonaista lähikuvaa. Kuva: RH.

Todettakoon tässä yhteydessä, että Marjaniemen majakka on lähes identtinen Laatokalle vuonna 1879 rakennetun Hanhipaasin majakan kanssa. Se on vain 20 senttiä Marjaniemen majakkaa lyhyempi. Myös väritykseltään Laatokan komein - tosin nyt jo rapistunut - majakka poikkeaa esikuvastaan. Hanhipaasin majakkaan maalattiin valkopunaisia värikenttiä. Dahlströmin kätten töitä ovat myös Laatokalle rakennettu Heinäluodon majakka samoin kuin Ahvenanmaan luoteissaaristossa Sälskärin (korkeus 44,5 metriä ), Kalajoen edustalla Ulkokallan (korkeus 16,8 m) ja Luvian edustalla Reposaaren lähellä sijaitsevat Säpin (korkeus 34,8 m) majakat. Muista Dahlströmin suunnittelemista rakennuksista voidaan mainita Espan kappeli, Helsingin vanha ylioppilastalo ja Kaartin maneesi.

Siromuotoinen majakka ja majakanvartijoiden asuinrakennukset valmistuivat viimein kesällä 1871. Käyttöön majakka otettiin kuitenkin vasta 3.9.1872, jolloin majakan valokiila alkoi välähdellä pimeälle merelle. Kiila ulottui tuossa vaiheessa yhdentoista meripenikulman päähän. Uusi kellokoneisto pyöritti ranskalaisvalmisteista diopterista linssistöä ja lähetti 20 sekunnin välein majakanvalon horisonttiin. Lyhdyn polttimossa käytettiin naurisöljyä, koska se ei savuttanut ja mustuttanut linssejä. Kesällä 1908 Marjaniemen majakaan asennettiin kaasupolttimo. Sen avulla valokiila ylsi jo 16 meripeninkulman päähän. Vuonna 1950 majakan valolähde muutettiin asetyleenikaasuvaloksi ja majakka automatisoitiin. Nykyisin voimanlähteenä on sähkö. Majakan teho on nykyisin 1,36 miljoonaa kandelaa.

Majakan ympärille kehittyi vähitellen sekalainen taloryväs, jossa asui majakanvartijoiden ja heidän perheidensä lisäksi luotseja ja kalastajia. Vanhin nykyisin alueella oleva rakennus on vanha vartiotupa vuodelta 1850. Se oli alunperin yksikerroksinen, mutta myöhemmin siihen rakennettiin toinen kerros ja matala tähystystorni. Vuodelta 1877 Merenkulkulaitoksen arkistossa säilyneen piirroksen mukaan majakan juurella kohosi korkea riukupooki ja parikymmentä matalaa heinäkattoista majaa.



Marjaniemen kalasatama ja majakka 1910-luvulla. Maisemaa hallitsee jyhkeä majakkatorni
ja sen sivulla on sekalainen kalamajojen ryväs. Kuva: Samuli Paulaharju. Museovirasto.

Alueen yleisilme muuttui voimakkaasti vasta vuonna 1962, jolloin tornin viereen rakennettiin uusi luotsiasema. Samalla majakka sähköistettiin. Luotsiasema kunnostettiin vuonna 1987. Vanhoissa tiloissa toimii Oulun yliopiston Perämeren tutkimusasema. Noihin aikoihin majakan rinnalle kohosi myös majakkaa korkeampi radiomajakka, jonka avulla voidaan valvoa kaikkiin Perämeren satamiin suuntautuvaa laivaliikennettä. Tänään Marjaniemi on arvokas paikka rakennusperinteensä ja kulttuurihistoriansa tähden. Sen yli 130-vuotias majakkavanhus luo Marjaniemeen merihenkistä tunnelmaa ja ohjaa merenkulkijoita turvalliselle reitille.



Marjaniemen uusi luotsiasema rakennettiin 1962. 130-vuotiaan majakan
rinnalle on noussut myös sitä korkeampi radiomajakka. Kuva: RH.

 

Paluu edelliselle sivulle